Sanotaanko Nenäpäivää?

Jos kohtaat kadulla punaisen nenän, älä ihmettele sillä lokakuun 26. vietetään Suomen ensimmäistä Nenäpäivää. Ylen Hyvän järjestämän Nenäpäivän tarkoituksena on tehdä yhdessä maailmasta reilumpi ja iloisempi paikka elää. Nenäpäivä näkyy erityisesti Ylen radio- ja tv-kanavilla, ja huipentuu perjantai-illan juhlagaalaan.

nenalogopvauusi.jpg

Nimensä mukaisesti Nenäpäivän kampanjan tunnuksena on punainen nenä. Britanniassa ’Red Nose Day’ on näkynyt ihmisten kasvoilla, BBC:n kanavilla ja katukuvassa jo 20 vuoden ajan saavuttaen valtavan suosion. Nenäpäivänä ihmiset keksivät yhdessä hauskoja tapoja kerätä varoja kehitysmaiden lapsien auttamiseksi. Silloin myös rohkaistaan ihmisiä laittamaan punainen nenä päähänsä ja toteuttamaan mitä hassuimpia tekoja, joita he eivät aikaisemmin olisi kehdanneet tehdä itselleen tai ystävilleen.

jarinena.jpgYlen Hyvä Säätiön muodostavat yhdeksän Suomen suurinta kehitysyhteistyöjärjestöä sekä YLE. Avustusvarat kanavoidaan Punaisen Ristin, Kirkon Ulkomaanavun, Suomen UNICEFin, Pelastakaa Lapsien, Plan Suomi Säätiön, Suomen Lähetysseuran, Fida Internationalin, Kansainvälisen Solidaarisuussäätiön sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen (SASK) kautta järjestöjen olemassa oleviin hankkeisiin.

Ylen Hyvän kautta kerätyt varat käytetään lasten koulutukseen, terveydenhuoltoon, hiv-aids-valistukseen ja ravitsemustilanteen parantamiseen. Varoilla myös rakennetaan jatkuvasti kaivoja ja vessoja.

Ylen Hyvässä mukana olevien järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeita on Eritreassa, Etiopiassa, Keniassa, Ugandassa, Ruandassa, Pakistanissa, Nepalissa ja Intiassa. Avustusvaroja kanavoidaan pitkäjänteisesti samoihin kohteisiin tulevina vuosina. (Ylen Hyvä)

 http://www.nenapaiva.fi

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi

pinnalla

Tampere näyttää suuntaa nuorisotyössä

Tampere on aina ollut edelläkävijä ja suunnannäyttäjä nuorisotyön kehittämisessä Suomessa. Omintakeisinta Tampereella on ollut keskitetty nuorisotyön hallintomalli. Myös toimintamuotojen kehittäjänä Tampere on usein ollut muita edellä. Syitä siihen löytyy teologian tohtori Mikko Malkavaaran mielestä paitsi poikkeuksellisesta hallintomallista ja kyvystä tulkita ajan merkkejä, myös tamperelaisesta luonteenlaadusta. Malkavaara on julkaissut Nuori Tampere - Seurakuntien nuorisotyö Tampereella 1930-2010 -teoksen, jota voi lukea kuvauksena koko kirkon nuorisotyön linjauksista. Lue lisää Kotimaa24:stä.

Vantaan seurakunnat työllistävät maahanmuuttajanuoria

Vantaan seurakuntiin on palkattu reilut 10 maahanmuuttajataustaista nuorta kesätöihin. He työskentelevät muun muassa keittiö- ja toimistoapulaisina sekä avustajina leireillä ja koululaisten kesätoiminnassa. Palkatut nuoret ovat 17–19-vuotiaita ja he ovat töissä yhdestä neljään viikkoa. Nuorisotyöttömyys on iso haaste ja kaikkein vaikeimmin työllistyvät maahanmuuttajanuoret. Vantaalla nuorten työttömyysaste on lähes 23 prosenttia. Maahanmuuttajien työttömyysaste kantasuomalaisiin nähden on keskimääräisesti kolminkertainen. Lue yhden nuoren kesätyöstä Vantaan Laurista.

Riparitunnelmia Instagramissa

Riparitunnelmia voi tänä kesänä seurata Instagramissa, jonne Porvoon hiippakunta laittaa päivittäin riparilaisten itsensä ottamia kuvia. Skriba2013-tilin kuvia voi katsoa täällä. Kuvan ottaa joka päivä eri riparilainen Porvoon hiippakunnasta. Myös Ruotsin kirkko on innostanut tavallisia seurakuntalaisia oman Instagram-tilinsä päivittämiseen. Kirkon työntekijöille ja vapaaehtoisille tarjotaan mahdollisuutta viikon ajan kerrallaan kuvittaa valokuvilla kirkon nimissä olevaa tiliä.

Kirkossa tuhansia kesätyöläisiä

Lähes kaikki seurakunnat palkkaavat koululaisia ja opiskelijoita kesätöihin. Yhteensä noin 4000 nuorta saa kesätyön seurakunnasta tänä kesänä.Yleisimmin nuoret tekevät puisto- ja puutarhatöitä hautausmailla sekä muilla seurakuntien puutarha-alueilla. Kesätöitä on lisäksi kirkoin oppaina, kortinmyyjinä sekä leireillä. Kesätöissä on myös kirkon ammatteihin opiskelevia.Seurakunnat pitävät kesätyöpaikan tarjoamista nuorille tärkeänä. Kesätyön kautta nuoret saavat kosketuksen työelämään sekä voivat tutustua seurakuntaan ja kirkon toimintaan.Nuoria palkattaisiin mielellään enemmänkin, mutta monissa seurakunnissa huonontunut talous heikentää mahdollisuuksia palkata kesätyöntekijöitä.

Seurakunta peruu leirejä Talvivaaran takia

Kajaanin evankelisluterilainen seurakunta joutuu vieläkin rajoittamaan leiritoimintaa Kivijärvellä Talvivaaran päästöjen takia, kertoo MTV3. Leirejä on jouduttu perumaan jo kolmantena kesänä peräkkäin. Kiinteistöpäällikkö Juha Vornanen kertoo MTV3:lle, että leirit on siirretty muualle. Hajuhaittoja ei järven rannalla ole, mutta iho-oireiden takia uiminen on mahdotonta. Lerien siirtämienn muualle tuottaa seurakunnalle lisäkustannuksia. Vornanen sanoo, että toiveita järven puhdistumisesta on, mutta Talvivaara ei ole kertonut, miten kauan siihen menee. Lue lisää MTV3:lta.

Lähetä rakkauspostia Irja Askolalle

Helsingin piispa Irja Askola on saanut sadoittain vihapostia sen jälkeen, kun hänen kerrottiin siunaavaan tulevana viikonloppuna lähetystyöhön parisuhteensa rekisteröineen miesparin. Piispa kertoo Helsingin Sanomille kokevansa viestit erittäin pelottavina. Facebookiin perustettiin tänään tapahtuma, jossa kehotetaan lähettämään piispa Askolalle tuen osoitukseksi rakkauspostia. Tapahtumaan on ilmoittautunut päivän aikana reilut 800 osallistujaa. Vihapuhe on muutenkin ollut pinnalla viimeaikoina, kun muutama viikko sitten julkisuuteen nousi useille ruotsinkielisille toimittajille lähetetyt tappouhkaukset ja suomenruotsalaisiin kohdistunut vihapuhe. Vastusta vihapuhetta rakkauspuheella!

Kuinka pukeutua rippijuhliin?

Ensimmäiset riparit ovat jo lähteneet käyntiin ja leirijaksotkin ovat jo ihan nurkan takana. Ripari kulminoituu konfirmaatioon, joka on monelle tärkeä merkkipaalu. Mutta kuinka konfirmaatioon ja sitä seuraaviin rippijuhliin pitäisi pukeutua? Vantaan seurakuntien lehti Vantaanlauri kertoo uudessa numerossaan, mitä etiketti rippijuhlijalta edellyttää. Konfirmaation pukukoodi on smart casual, eli pukeutuminen on rennompaa kuin vaikkapa häissä, mutta farkut ja lenkkarit kannattaa silti jättää kaappiin. Tyttöjen kannattaa muistaa, että kirkossa olkapäiden pitäisi olla peitettynä. Pojilla pukeutuminen onkin ehkä helpompaa. Katso video.

0123456

isostesti

Isoset extra

isosten.net blogit

  • Hei vaan kaikille! Jos vaikka alottaisin itteni esittelyllä, oon siis Anette ja toimin Laihian seurakunnas isosena :) Sain just keväällä kahen vuoden isoskoulutuksen päätökseen ja pari...

  • Tässä tehokkuutta ja itsevarmuutta vaativassa maailmassa nöyryydestä on tullut kirosana. Nöyrä ihminen on nössö ihminen. Mitään ei saa, jos ei pidä ääntä itsestään, ja vaadi...

  • Meillä alkoi maanantaina päiväripari. Meidän seurakunnassa ei oo piiiiitkään aikaan ollu sellaista. Tänä vuonna sitte seurakunta päätti järjestää sellaisen. Onhan se hyvä, että on vaihtoehtoinen...