Slow down. Take it easy.
|
|
Ehtiikö riparilla vain olla?Huomenna on lähtö riparille ja toimin yhtenä leirin ohjaajana. Leiriläisiä isosineen on viitisenkymmentä. Mennäänkö kiireen keskeltä uuteen kiireeseen vai voisiko tämä ripari olla paikka jossa kaikilla on tilaisuus hengähtää. Nuorilla on nyt lomaa kouluista, mutta onko se tänä päivänä oikeata lomaa jossa ehtii levätä ja kerätä voimia tulevaan opintokauteen. Toivottavasti ripari antaa hetken jolloin voi oppia rauhassa kenties jotain uutta ja rauhassa myös käsitellä niitä opittuja asioita. Tulevan leirin ohjelmaa on pyöritelty useassa kokouksessa. Tuolla pitää olla tuo oppitunti ja tämä raamis ängetään tuonne, mutta missä vaiheessa pidetään isosten kanssa palaveria. Viikon mittaiselta leiriltä saadaan helposti informaatioähky aikaiseksi. Ymmärrän sen, että ohjelmaa tulee olla. Aikataulut tuottaa, yllättävää kyllä, turvallisuutta. Ja meidät on opetettu pitämään aikatauluista kiinni. Vartin myöhästyminen voi olla kallis meidän yhteiskunnassa. Minulle riparin parhaat hetket löytyy yhdessä olemisesta, laulamisesta, naurusta ja ilosta. Tilanteessa jossa ei tarvitse kiirehtiä tai niistä tilanteista joissa ollaan yhdessä hiljaa. Jos vaikka saisin pienen retriitin ujutettua päivien keskelle. Oikein mukavaa ja leppoisaa kesää kaikille
|