Maailmanparannus

Kirjoittaja:
Lisätty:
18.08.09 15:11
Katsottu:
382

Maailman tunnetuin oikeusmurha...

Elät elämäsi raskaimpia hetkiä. Silti vielä enemmän pelkäät tulevaa. Sinut on tuomittu kuolemaan ilman reilua oikeudenkäyntiä. Mistään ei näytä olevan apua. Jopa Jumala tuntuu hylänneen. Kaiken kivun ja tuskan keskellä olet yksinäisempi kuin koskaan. Kukaan ei kuule huutoasi. Kaikki näyttää tulleen loppuunsa…

Alun kuvaus kertoi Jeesuksen elämän viimeisistä hetkistä. Monesti Raamattua lukiessani olen huomannut, että ohitan ne suuremmin asiaa ajattelematta. Silti omalle kohdalle ajateltuna tuo kaikki tuntuisi aivan epäinhimilliseltä. Jo pelkästään ristiinnaulinta sisälsi tarkoituksella pitkitettyä tuskaa ja nöyryytystä.

Pyrkimyksenä oli tappaa mahdollisimman hitaasti ja samalla häpäistä teloitettava. Yleensä ristillä joutui roikkumaan alasti kaiken kansan nähtävänä koko päivän ennen kuin kuolema lopulta vapautti häpeästä. Voisi luulla, että kuolemansyynä oli veren hukka. Kuitenkin ristiinnaulittu itse asiassa tukehtui kuoliaaksi, kun ei jaksanut enää kannatella itseään. Ristiinnaulinnan lisäksi Jeesusta ruoskittiin ja pilkattiin. 

 

Valitettavasti tämä ei ole täysin vierasta nykymaailmallekaan. Tälläkin hetkellä monet ihmiset eri puolilla maailmaa ovat vangittuina ilman reilua oikeudenkäyntiä. Osa heistä tuomittuina kuolemaan. Joissakin päin maailmaa poliittisesti vaarallisiksi katsotuilla ihmisillä on vaarana myös "kadota" jälkiä jättämättä.

Voit lukea ja vaikuttaa asioihin enemmän vierailemalla osoitteessa www.amnesty.fi

 

Kirk Franklin, Revolution: http://www.youtube.com/watch?v=nfnncpnXwmQ