Simonin kissa

SimoninKissaSimonin kissa

 

YouTubessa ihastusta herättäneistä Simonin kissa -animaatioista tuttu kissa on saanut oman kuvakirjansa. Kirjan anti jää kuitenkin hykerryttävään huumoriin ja söpöilyyn.


SimoninKissaSimonin kissa

 

YouTubessa ihastusta herättäneistä Simonin kissa -animaatioista tuttu kissa on saanut oman kuvakirjansa. Kirjan anti jää kuitenkin hykerryttävään huumoriin ja söpöilyyn.

 

Simonin kissasta muodostui nopeasti yksi YouTuben rakastetuimmista animaatiohahmoista, kun brittiläinen animaattori alkoi tehdä omien kissojensa innoittamana lyhyitä piirrettyjä. Palkitut animaatiot ovat keränneet YouTubessa yli 30 miljoonaa katsojaa.

Nyt omassa kuvakirjassaan seikkaileva kissa nähdään muun muassa puutarhassa pihapiirin pikkueläinten kauhuna ja huvituksena. Kuvasarjojen tapahtumat ovat tuttuja jokaiselle, joka on ikinä yrittänyt tunkea vastahakoista kissaa kuljetuskoppaan, havahtunut yön pimeinä tunteina sitkeään tuijotukseen tai löytänyt puhtaiden pyykkien seasta uinumaan käpertyneen karvakasan.

Kirjan kuvat ovat yksinkertaisia, mutta kuljettavat tarinaa sujuvasti ja toimivat ilman puhekuplia. Piirrokset ovat myös yllättävän ilmaisuvoimaisia. Niistä välittyy selvästi kissan lukuisat eri tunnetiloja kuvaavat ilmeet ja Simonin epätoivoisen alistunut olemus. Kuvat välittävät hyväntuulista huumoria ja kissanomistajan itseironiaa.

Simonin kissan olemus ja anti jää kuitenkin yleiseksi söpistelyksi, ja kirja lieneekin tarkoitettu lähinnä lahjakirjaksi kissaihmisille. Uskallan kuitenkin suositella teosta kaikille, joiden mielestä pienet pörröiset eläimet ovat söpöjä.  Kovakantinen opus on yllättävän paksu, ja selailtavaa riittää useammaksikin kerraksi, mutta sinänsä kyseessä ei ole mikään uraauurtavan oivaltava sarjakuvailmiö.
Simon Tofield: Simonin kissa
Gummerus 2009
Ilmiö
arvio_plus arvio_plus arvio_miinusarvio_miinus
Ilmaisu
arvio_plus arvio_plus arvio_miinus
Karvapallot
arvio_plusarvio_plusarvio_plus

tyontekijayhteiso