- Tietoja
- Julkaistu 08.05.2012 14:29
- Kirjoittanut Noora Wikman
Tulevaisuusseminaari kokosi Tampereelle innostuneen vaikuttajaporukan.
Kirkon Nuorisopäivillä järjestettiin lauantaina 5.5.2012 Kirkko 2020 -tulevaisuusseminaari. Seminaariin osallistui 60 nuorta 30 eri seurakunnasta eri puolilta Suomea.
"Seminaari oli mielettömän innostunut ja tuottoisa. Keskustelu tulee vielä jatkumaan", hehkuttaa Karoliina Karulinna Nuorten Keskuksesta.
Nuorilta itseltään nousseiden teemojen mukaisesti ajatushautomossa pohdittiin kirkon imagoa, kansainvälisyyttä, nuorten vaikutusmahdollisuuksia ja seurakuntien yhteistyötä. Yksi vahvimmin esiin nousseista aiheista oli hallinnollisia ja maantieteellisiä rajoja rikkova yhteistyö seurakuntien välillä.
Nuoret ideoivat muun muassa sosiaalisessa mediassa toimivan isospankin ja ideapankin, joiden avulla niin isoset kuin hyvät ideatkin voisivat liikkua paikallisseurakuntien ulkopuolelle.
Seminaarissa kuvatulla videolla nuoret esittävät tilanteen, jossa seurakunnan työntekijä soittaa toiseen ja valittaa, ettei alkavalla riparilla ole yhtään poikaisosta. Avulias kollega kehottaa tutustumaan isospankkiin.
"Nuoret eivät ajattele, että seurakunta tai kirkko olisi johonkin tiettyyn maanosaan rajoittuva, vaan että se on maakuntarajat ylittävä. Tämä tuli kaikessa selkeästi esiin", Karulinna sanoo.
Seminaarin tuloksena syntyi myös konkreettisia vinkkejä ja ideoita seurakuntien nuorisotyössä käytettäväksi. Vinkkejä julkaistaan toukokuun aikana Nuorten Keskuksen nettisivuilla.
Seminaariin osallistuivat myös ainoat alle 30-vuotiaat kirkolliskokousedustajat Katri Korolainen-Virkajärvi ja Janne Kaisanlahti, jotka lupasivat viedä nuorten viestiä eteenpäin tällä viikolla kokoontuvaan kirkolliskokoukseen.
Kirkko 2020-seminaari innosti siihen osallistuneita nuoria ideoimaan myös jatkotyöskentelyä vähintään sosiaalisessa mediassa. Toiveissa olisi myös järjestää uusi tapaaminen.
Lue myös:
Millainen on kirkko vuonna 2020?




Kommentit
Pari linkkiä jo olemassa oleviin paikkoihin juttuun liittyen... Facebookissa Ev.lut.kirkko isoset sivusto ja isosten materiaaliwiki pompelipedia. Loistava idea nuorilta tämä rajattomuus. Olen 100% samalla kannalla :)
Meillä Fleimissähän on myös matskubunkkeri, josta löytyy kaikkea kivaa ja hyödyllistä.Raj attomuus ja isosten liikkuvuus materialisoituu täälläkin joka kesäisenä pohdintana siitä, miten voisi päästä isoseksi oman seurakuntansa ulkopuolelle. Toistaiseksi ainoa mahdollisuus lienee ollut Nuorten Keskuksen kv-riparit.
Mahtava idea. Rippikoulu.net -palvelu kantaa pientä korttansa keon päälle ja avasi isospankin osoitteessa
www.rippikoulu.net/isospankki
Lisää toimintoja on tulossa mutta halusin tämän pian ulos kun leirikesä on jo mukavan lähellä. :)
Kommenttien RSS-syöte