- Tietoja
- Julkaistu torstai, 23 helmikuu 2012 10:53
- Kirjoittanut Simo Alastalo
Viime syksynä Turun Mikaelinkirkossa nähtiin kaikkien aikojen ensimmäinen punkmessu. Erikoiset messut saavat maaliskuussa jatkoa dance-musiikilla toteutetusta messusta.
Turun Mikaelinkirkossa järjestetään maaliskuussa kaikkien aikojen ensimmäinen Dance and pray -messu. Jytkyttävän trance- ja house -musiikin tahdissa etenevässä jumalanpalveluksessa tanssivat sekä seurakunta että papit, sanoo messun toteutukseen osallistuva Turun seurakuntien kasvatuksen teologi Kari Kanala.
Messun musiikista vastaavat muun muassa suomalaisen kristillisen dance-musiikin kärkinimet Audile ja G-Powered. Kanala lupaa ehtoollisen taustalle myös virsien danceversioita. Äänten ja valojen toteutusta hän luonnehtii ammattimaiseksi ja isoksi. Osallistujissa on paljon talkooväkeä.
"Nuoret vapaaehtoiset ovat isossa roolissa messun järjestämisessä. He tekevät kirkkoon muun muassa alttareita", Kanala sanoo.
Tanssimusiikin ja tanssimisen tuomista kirkkoon hän perustelee Raamatulla.
"Karkelointi kuuluu uskonilmaisuun. Jo kuningas Daavid tanssi aikanaan, ja sen katsottiin olevan Herran mielen mukaista ylistämistä", Kanala sanoo ja lainaa psalmia 149: "Ylistäkööt tanssien hänen nimeään, soittakoot hänen kiitostaan rummuin ja harpuin!".
Voimakkaiden strobovalojen vuoksi Kanala ei suosittele messua migreenistä kärsiville tai epileptikoille. Viikkomessun kaavaa noudattelevan dance-messun liturgina toimii Turun tuomiokirkkoseurakunnan pappi Miika Ahola.
Dance and pray -messu järjestetään Turun Mikaelinkirkossa 23. maaliskuuta klo 20.
Asiasta kertoi Kotimaa24-uutispalvelu.
Katso Turun seurakuntien nuorten mediakurssin dance-messua varten tekemä video.




