- Tietoja
- Julkaistu torstai, 19 tammikuu 2012 10:43
- Kirjoittanut Elina Ström
Helmikuun 11. päivä Keuruulla pidettävien gospelin SM-kisojen finalistit on valittu. Tiukan demokarsinnan jälkeen seitsemän bändiä valittiin mittelemään toisiaan vastaan jo 17. kerran järjestettäviin SM-gospeleihin. Viime vuosina kisasta on noussut muun muassa sellaisia uusia kykyjä kuten Eve's, Idän Ihmeet ja Donkey Ride.
Esiraadilla oli edessään työläs karsinta, kun paristakymmenestä kilpailuun osallistuneesta demosta piti valita parhaat SM-gospelien finaaliin. Tämän vuoden seitsemän finalistia ovat dance punkia soittava Paper Telephone Imatralta, nelihenkinen metallikokoonpano Search Pirkanmaan Vilppulasta, heavysävytteinen metalli-pop-trio Lunastamo Helsingistä, raahelaislähtöinen energistä rockia soittava Pater Noster, pop-yhtye Villava Espoosta, folk-rockia soittava Great Wide North Kokkolasta ja räppäri M.C. Pepe Helsingistä.
Konkarien mittelöstä uusien bändien kisaan
Kun kisailu SM-gospeleissa vuonna 1996 aloitettiin, oli järjestäjien ajatuksena haastaa Suomen ykkösbändit mittelemään gospelin SM-kisoihin. Heti alkuvuosina kuitenkin havaittiin, että osallistujiksi ilmoittautui lähinnä uransa alkuvaiheessa olevia tai vielä täysin tuntemattomia gospel-artisteja. Säännöt eivät kuitenkaan rajaa osallistujia mitenkään, vaan mukaan ovat edelleen tervetulleita niin pitkän linjan muusikot kuin sellaiseksi vasta aikovat.
"Muutamia vuosia sitten yksi kokeneempi bändi haki kisaan mukaan, mutta perui osallistumisensa viime metreillä. Ehkä jo pitkään keikkailleille bändeille häviäminen uudelle tulokkaalle voisi olla rankka paikka", arvelee SM-gospelia viimeiset kahdeksan vuotta luotsannut Markku Sandberg.
SM-gospeleihin osallistutaan lähettämällä demolevy kilpailun järjestäjälle, ja niitä on viime vuosina tullut tasaisesti noin 25-35 kappaletta per kilpailu. Tänä vuonna levyjä tuli hieman vähemmän, noin parisenkymmentä.
"Tämän vuoden hakijat edustivat melko tasaisesti kaikkia musiikkityylejä. Demojen määrä ei suuresti vaihtele, mutta tyyli kylläkin. Eräänä vuonna tuli kymmenen räppidemoa, kun tänä vuonna niitä tuli vain yksi. Myös metallibändien määrä saattaa vaihdella reilusti vuosittain. Perinteistä ylistysmusiikkia on sen sijaan kuultu vain vähän viime vuosina", kertoo Markku Sandberg.
Huono demo voi katkaista tien
Aluksi SM-gospeleissa oli yleensä 10 finalistia. Viime vuosina on finaaliin on valittu kahdeksan tai yhdeksän esiintyjää, mutta tänä vuonna finalisteja on vain seitsemän. Miksi?
"Olemme halunneet pitää finaalissa tietyn tason ja tänä vuonna sen tason ylitti seitsemän bändiä. Tosin demojen laadussa on suuria eroja ja hyviä esiintyjiä saattaa jäädä pois huonolaatuisten demojen vuoksi. Toisaalta taas joku saatta hioa demoaan viikkotolkulla, mutta lavalla esiintyminen ei olekaan niin luontevaa."
Markku Sandberg kertoo vuosia sitten hylänneensä erään bändin suoralta kädeltä onnettoman huonolaatuisen nauhoituksen vuoksi. Myöhemmin hän kuuli livenä tätä bändiä ja lupasi heille saman tien paikan seuraavan vuoden finaaliin. No, bändi tuli ja nappasi voiton kotiin. Kyseessä oli vuosi 2007 ja vastoinkäymisistä menestykseen hypännyt bändi nimeltään Etappi.
Kisojen seitsenhenkisen tuomariston kokoonpano tälle vuodelle ei ole vielä kokonaan varmistunut, mutta mukana on ainakin gospelmuusikko Anssi Tiittanen sekä Miia Rautkoski G-Powered-yhtyeestä. Tuomaristossa vastuut on jaettu siten, että kaikilla on omat osa-alueensa, joita he erityisesti tarkkailevat kilpailijoiden esityksissä. Osa kuuntelee sovitusta, osa testejä, osa soittoa ja lopuksi katsotaan yhteispisteet.
SM-Gospel muutosten edessä
SM-gospelia odottavat monet muutokset. Tapahtumaa pitkään luotsannut keuruulainen musiikinopettaja Markku Sandberg luopuu ensi keväänä tehtävistään ja vetovastuun ottaa Miia Rautkoski. Vuoden 2013 kisa järjestetään vielä todennäköisesti tuttuun tapaan Keuruulla, mutta suunnitelmissa on ollut myös SM-gospelien siirtäminen Tampereelle ja järjestäminen mahdollisesti Ristirockin tai jonkun toisen tapahtuman yhteydessä.
"Toki meillä on kaikenlaisia suunnitelmia, mutta ei niistä vielä tohdi puhua, kun ne ovat niin aukinaisia", sanoo Sandberg salaperäisenä.
Normaalisti huhtikuussa pidetty kilpailu on tänä vuonna siirretty helmikuulle. Järjestäjän perusteina siirrolle ovat parempi ja pidempi näkyvyys medioissa. Myös tapahtumajärjestäjillä on näin enemmän aikaa sopia keikkoja kisaavien bändien kanssa.
SM-gospelien finaali pidetään 11.2.2012 Keuruun yläasteen jumppasalissa. Kilpailu alkaa klo 18 ja jokainen osallistuja soittaa illan aikana kolmen kappaleen setin. Klo 21 tuomaristo vetäytyy miettimään päätöstään, minkä aikana yleisö saa nauttia vuoden 2011 gospelin suomenmestari Eve´sin keikasta. Kilpailun tulokset kuullaan klo 22, jonka jälkeen kuullaan vielä voittajan esitys.




