sivuuudistukset11ETU
Fleimin sivut uudistuivat

Vakiokävijät ja muut tarkkasilmäiset ovat varmaankin jo huomanneet, että Fleimin sivuille on tehty päivityksiä. Uudistukset parantavat sivuston käytettävyyttä ja helpottavat kävijöiden surffailua.

Näkyvin muutos on Fleimin etusivun navigaatiopalkkiin ilmestynyt Draamattu. Draamattu on Fleimin yhteyteen lanseerattu nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville suunnattu löysäpipoinen raamattusivusto. Sivustolta löydät muun muassa keskusteluja, gospeltaivaan kirkkaimpia tähtiä sekä raamattueksperttejä. Käy tsekkaamassa ja osallistu keskusteluun!

Toinen näkyvä muutos on Fleimin etusivujen päivitys värien ja fonttien osalta. Vähän vaikeammin löydettävissä ovat puolestaan profiileihin ja yhteisöihin tehdyt päivitykset. Profiilikuvan muuttaminen onnistuu nyt viemällä hiiri kuvan päälle ja klikkaamalla "vaihda profiilikuvaa".

Yhteisön ylläpitäjä voi myös piristää yhteisönsä ilmettä profiilikuvalla ja lähettää viestin kaikille yhteisön jäsenille. Etusivulta kadonneen jutun tai vaikkapa vähän vanhemman leffa-arvion voi nyt löytää helposti sivuille lisätyn hakukoneen avulla.

Tämän lisäksi blogistit voivat nyt helpommin lisätä tekstiinsä kuvan suoraan omista medioista tai ladata sen kotikoneelta. Kiinnostavan blogin tai oman hengentuotteensa voi linkittää Facebookiin artikkeleista tutun napin avulla. Facebookin lisäksi jutut ja blogit voi lähettää Twitteriin ja vähän myöhemmin myös Google+ -palveluun.

Rattoisaa surffailua uudistuneilla sivuilla!