- Tietoja
- Julkaistu torstai, 17 marraskuu 2011 02:01
- Kirjoittanut Noora Wikman
Vapaaehtoistyön Suurella sydämellä –verkkopalvelu yhdistää vapaaehtoistyön ja -tekijän.
Vihtiläisellä Anita Lehikoisella pitää kiirettä. Seurakunnan aikuisten pelikerhon perustaja ja ohjaaja nimittäin toimii myös silloin tällöin kahvilan emäntänä, leiriavustajana, käy kassittamassa ja jakamassa EU-ruokaa ja osallistuu yksittäisiin seurakunnan tapahtumiin vaikkapa kahvin kaatajana – muun muassa.
"Seuraavaksi minulla on tulossa leikekirjan tekeminen nuorisotoimelle. He ovat keränneet vuosien ajan lehtileikkeitä, ja toivovat, että joku väkertäisi niistä leikekirjan."
Tämän, ja monen muun vapaaehtoistehtävän Anita löysi Suurella sydämellä -sivustolta. Evankelis-luterilaisten seurakuntien verkoston ylläpitämä sivusto kokoaa yhteen eri paikkakuntien auttamistöitä, ja välittää niitä netin kautta vapaaehtoisille. Mukana verkostossa on jo 23 seurakuntaa eri puolilta Suomea.
Tarjolla olevat tehtävät vaihtelevat paikkakunnasta riippuen, mutta ainakin suurimpien kaupunkien valikoimasta pitäisi löytyä jotakin jokaiseen makuun. Yksi seurakunta etsii valokuvaajaa, toinen keittiöemäntää, kolmas ulkoiluapua vanhukselle ja neljäs joulunäytelmän näyttelijää. Myös tehtävien vaatima sitoutumisen taso vaihtelee pitkäjänteisestä lapsen kaveriseurasta tai näkövammaisen ulkoiluttajasta kertaluontoiseen kahvin jakamiseen tai vähävaraisten lasten joululahjojen paketoimiseen.
Anita Lehikoinen kertoo valikoivansa sellaisia tehtäviä, jotka itselle sopivat. Sosiaalisena persoonana hän tykkää tehtävistä, jossa ympärillä on paljon ihmisiä.
"Otan tehtäviä myös sen mukaan, mikä milloinkin huvittaa. Vapaaehtoisenahan ollaan silloin kun itselle sopii."
"Suurella sydämellä -sivustolta löytyy tehtäviä jokaiseen makuun", tuumaa itse Vihdin Suurella sydämellä -toimikuntaan vapaaehtoisjäsenenä kuuluva Anita.
Vapaaehtoisten määrää ei koko verkoston tasolla ole tilastoitu. Toiminnasta Tampereella vastaava Ilkka Kalmanlehto arvioi, että Turussa ja Tampereella ilmoittautuneiden määrä vaihtelee 150–200 vuodessa.
"Tämä on riippuvainen hyvin paljon tarjolla olevien tehtävien laadusta. Kaikki auttaminen on tärkeää mutta kyllä tarjontaa olisi hyvä olla laajasti."
Anita Lehikoinen sanoo, että vapaaehtoisena toimiminen antaa myös jotakin takaisin päin.
"Kiitos tulee siitä, että saa itselleen hyvän mielen."




