- Tietoja
- Julkaistu perjantai, 14 lokakuu 2011 15:43
- Kirjoittanut Noora Wikman
Metallimessun työryhmä, älkää peljätkö: Turussa järjestettävä punkmessu ei pyri metallimessun kilpailijaksi.
Anarkia tulee kirkkoon Turussa, kun Mikaelin kirkossa järjestetään punkmessu lokakuun lopussa. Kyseessä on ainakin Suomen, ehkä koko maailman ensimmäinen punkmessu.
”Punkmessu on ihan oikea messu kaikkine osineen”, vakuuttaa liturgina toimiva pastori Kaisa Vanhala Fleimille. Musiikista messussa vastaa pitkän linjan punkyhtye Korroosio.
Pöyristynyttä palautetta ei Vanhalan korviin ole vielä kantautunut. Hän arvelee tämän johtuvan siitä, että metalli- ja muut erikoismessut ovat jo niin tuttuja.
”Miksi punk olisi sen paheellisempaa kuin metallikaan?”
Kaisa Vanhala arvioi, että punkmessu sopii hyvin Mikaelin seurakunnan toimintalinjaan, joka pyrkii tavoittamaan ihmisiä uudella tavalla. Seurakunta haluaa tuoda evankeliumia ihmisten lähelle, sinne missä he ovat uusilla, nykyaikaisilla tavoilla.
Nähdäänkö messussa Joel Hallikainen?
Musiikista vastaava Korroosio on 1970-luvun lopussa perustettu raisiolainen uuden aallon yhtye. Alkuaikoina Korroosion riveissä nähtiin sittemmin iskelmämaailman valloittanut Joel Hallikainen, jonka säveltämä Hei hei hei on yhtyeen tunnetuin hitti. Facebookin tietojen mukaan vuonna 1981 bändistä eronnut Hallikainen olisi palannut remmiin vuonna 2010. Nähtäväksi jää, onko Hallikainen messussa kitaran varressa.
Kaisa Vanhala ei vielä osannut arvioida punkmessun tulevaisuuden suunnitelmia. Metallimessun haastajaksi ei kuitenkaan ole tarkoitus pyrkiä. Erikoisjumalanpalvelusten kentällä lienee tilaa molemmille messuille, ne kun tavoittavat vähän erilaisen musiikin harrastajia.
Punkmessu 21.10.2011 Mikaelin kirkossa klo 20-21.
Kuvan punkkari ei liity tapaukseen.



