sirkusmessu-sisasivun-kuva
Hengen ravintoa ja sirkushuveja

Katso Fleimin kuvagalleria Sirkus Finlandian teltassa maanantaina järjestetystä jumalanpalveluksesta.

Sirkushuvit yhdistyivät hengen ravintoon, kun Helsingin Kaisaniemen kentälle pystytetyn Sirkus Finlandian areenan valtasi pastori Kai Sadinmaa ortodoksisen kollegansa isä Heikki Huttusen kanssa.  Sirkustelttaan sijoittuva jumalanpalvelus järjestettiin nyt toista kertaa, ja mukana oli myös Suomen ortodoksinen kirkko.

Jumalanpalveluksen toteutukseen oli otettu mukaan myös nuoria seurakuntalaisia molemmista kirkkokunnista. Isä Heikki Huttusen toimittamassa ortodoksisessa rukouspalveluksessa oli mukana myös Pyhän Hermanin varhaisnuorten kuoro, ja esirukouksia lukivat Kai Sadinmaan johdolla Kallion seurakunnan lapset. Saarnassaan Huttunen pohti Linnea Keltasen kanssa sitä, miten jumalanpalvelus sopii sirkukseen.

Ylistyksenä nähtiin Circus Helsingin vauhdikas akrobatiaesitys ja musiikista vastasi Mikko Helenius. Jumalanpalvelus päättyi Sean Lomaxin viheltämään virteen 396.

Ensimmäistä kertaa Helsingin seurakuntayhtymä järjesti jumalanpalveluksen sirkusteltassa tasan vuosi sitten, 10.10.2010. Pastori Kai Sadinmaa kertoo idean tulleen Sirkus Finlandian väeltä. Tänä vuonna toimitukseen toivottiin hieman ekumeenisempaa otetta, sillä sirkuksen väki on hyvin kansainvälistä.

Kai Sadinmaa kertoo haaveilevansa tapahtuman kehittämisestä jatkossa niin, että sitä voisi kutsua sirkusjumalanpalvelukseksi. Toistaiseksi on kuitenkin puhuttava jumalanpalveluksesta sirkusteltassa.
”Sirkusjumalanpalvelus voisi lähteä rakentumaan sirkustaiteesta käsin”, Sadinmaa haaveilee.

Katso Fleimin kuvagalleria!