arkkipiispaPalvelukseen haetaan: Arkkipiispa

Helmikuun puolessa välissä järjestettävillä arkkipiispan vaaleilla valitaan eläkkeelle jäävän arkkipiispa Jukka Paarman seuraaja. Fleim selvitti, kuka ja mikä arkkipiispa on, ja ketkä tätä virkaa hakevat.

Uusi vuosikymmen ja uudet kujeet kirkossakin. Juuri alkanut vuosi tuo tullessaan monia kirkollisia muutoksia seurakuntavaalien ja piispan vaihdosten muodossa. Muutokset alkavat heti helmikuussa, kun kesällä eläkkeelle jäävän arkkipiispa Jukka Paarman seuraajasta päätetään arkkipiispanvaaleilla.

Vaikka arkkipiispa ei varsinaisesti ole mikään luterilainen versio paavista, on hän kuitenkin näkyvä kirkon edustaja niin kirkollisissa piireissä, kuin muunkin yhteiskunnan suuntaan. Arkkipiispan, niin kuin muidenkin piispojen kommentit ajankohtaisista asioista saavat mediassa näkyvää huomiota, ja ne tulkitaan usein myös kirkon kannanottoina. Näistä vaaleista kannattaa siis tavallisen seurakuntalaisenkin olla kiinnostunut siitä huolimatta, että äänioikeutettuina on lähinnä pappeja ja kirkolliskokousedustajia.

Minkälaisia ehdokkaita virkaan olisi tarjolla? Piispan hommista jo kokemusta saaneita ehdokkaita ovat Seppo Häkkinen Mikkelistä, Samuel Salmi Oulusta sekä Kari Mäkinen Turun arkkihiippakunnasta. Turusta on ehdolla myös kaksi kirkkoherraa, Martti Hirvonen Katariinan seurakunnasta sekä Jouni Lehikoinen Mikaelin seurakunnasta. Akateemista osaamista edustaa Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen, ja järjestökokemusta Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen.

Vaali järjestetään torstaina 18.2. ja mahdollinen toinen kierros 11.3. Fleim pysyy taajuudella.

Tutustu ehdokkaisiin tarkemmin täällä.

Katso videoituja vaalipaneeleita täällä.

 

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi