Vähemmän uskontoa, lisää liikuntaa
- Tietoja
- Julkaistu 27.06.2012 17:21
- Kirjoittanut Saara-Maria Pulkkinen
Peruskoulussa opiskellaan vuodesta 2016 lähtien uskontoa tai elämänkatsomustietoa vähemmän kuin nykyisin. Historian ja yhteiskuntaopin sekä liikunnan, musiikin ja kuvaamataidon määrä kasvaa. Toista kotimaista kieltä aletaan tulevaisuudessa opiskella jo kuutosluokalla. Alakoulun päivät myös muuttuvat hiukan pidemmiksi, sillä peruskoulun kokonaistuntimäärä nousee 3 vuosiviikkotunnilla. Kirkon edustajat ovat tyytymättömiä uuteen tuntijakoon. Heidän mielestään uskonnonopetus on arvokasvatusta, jota pitäisi lisätä eikä vähentää. Suomessa kaikki koululaiset saavat oman uskontonsa tunnustuksetonta opetusta, ja uskontokuntiin kuulumattomat opiskelevat elämänkatsomustietoa.


