Gospel-SM:ssä viime hetken muutoksia
- Tietoja
- Julkaistu keskiviikko, 08 helmikuu 2012 14:10
- Kirjoittanut Elina Ström
Ensi lauantaina 11.2.2012 Keuruun koulukeskuksessa järjestettävien gospelin SM-kisojen kilpailijakaartiin on tullut viime hetken muutoksia. Alunperin finaalin valittu Paper Telephone ei lähdekään tällä kertaa kisaan mukaan, sillä bändin rumpali Jan Varjus kutsuttiin vuodenvaihteessa armeijan palvelukseen, eikä tuuraajan kanssa ehditty harjoittelemaan biisejä kuntoon. Toinen peruutuksen tehnyt artisti on räppäri M.C. Pepe.
Heidän tilalleen finaaliin on valittu konemusiikilla julistava Audile Jyväskylästä ja omien sanojensa mukaan "synkeän raikasta kevytmetallia" soittava Sysi Tampereelta.
Käy äänestämässä omaa suosikkiasi SM-gospelin kotisivuilla.



