..niin.. ja meillä on rock- ja iskelmä-nimiset radiokanavatkin koko kansalle.. mietitäänpä kummalla taajuudella Exit soisi jos soisi..

Tällaisia näkökulmia nyt siis nimenomaan genreasioihin

Jeah, pakko palata tähän yli vuoden takaiseen keskusteluun parilla pienellä ja tuoreella detaljilla liittyen genreluokituksiin:

Juha Tapio palkittiin 2009 alkuvuodesta neljällä palkinnolla ISKELMÄgaalassa..

Tuoreessa Emma gaalassa vuoden ROCK-albumiksi valittiin Apulannan Kuutio.

Ja mun mielestä Exit on musiikillisesti paljon lähempänä Juha Tapiota kuin Apulantaa.. eli onko kyseessä enää edes pelkästään nuorison uudet genreluokitukset ja niiden sisällöt, vai onko jotain muuttunyt myös yleisesti sitten 80-luvun? Näiden faktojen pohjalta sanoisin että jälkimmäinen..

Kai se sitten vaan on niin, että se mitä rock itselle merkitsee ja merkitsi ei ole pitänyt paikkaansa musiikillisesti enää pitkään aikaan. Voiko joku asia kuolla pois niin, että se elää vain mun pään sisällä muistijäljissä? Setiä ja tätejähän meistä tulee lopulta kaikista ja niin kai ne sitten musiikkityylitkin sedittyy ja tädittyy sitä mukaa. Tätä asiaa pitää kyllä vähän sulatella. Väkisinkin haluaisin uskoa, että se systeemi mihin on itse kasvanut on jotenkin pysyvämpi ja pitkäikäisempi kuin minä. Vai onko se todellakin niin, että tässä hektisessä maailmassa musiikkityylien nimetkin vaihtuvat kiihtyvällä tahdilla. Toisin oli ennen, kun oli vain Countryä ja Westerniä...

en mä usko että mitkään luokittelut ja genret on mihinkään kuollu. ne tarkoittaa sun sukupolvelle edelleen sitä mitä 20 vuotta sittenkin. eri termeille vaan annetaan eri merkityksiä ja sisältöjä eri sukupolvien keskuudessa..

Ja jos nyt vielä samoilla lämpimillä sanois pari sanaa ite levystä. Taisin kirjoittaa jo Cecilia-levyn aikaan Music & Missionin arviossa, että toisin kuin vaikkapa Pro Fide tai The Road, Exit on oikeasti kyennyt uusiutumaan, ja siksi sitä kuuntelee mielellään vielä nykyäänkin. Ja Sateen kohinaa jatkaa mielestäni hienosti tätä ”uuden Exit-soundin” sarjaa. Siis koko levy, ei sen niminen biisi, joka on tosi kehno ja aivan käsittämättömän lattea biisi avausraidaksi.

Mulla ei oo tässä nyt levyn kansia, enkä siis pysty tarkistaan kuka on minkäkin biisin kirjoittanut, mutta Simojoen laulamista kappaleista Pienten alkujen päivä on levyn paras. Ja muutenkin Pekan parasta antia on aina ollut kyky koskettaa, rohkaista ja kertoa tarinoita. Se tapahtuu tällä levyllä siis parhaiten tässä Pienten alkujen päivä -kappaleessa.

Muuten levyn parhaat hetket löytyy muiden kuin Pekan tulkitsemista biiseistä, seuraavissa kappaleissa ja tässä järjestyksessä:

11. Jos elää (tän hetken ”mun elämän tunnari”. täysin mahdotonta kuunnella kuivin silmin. miten ihmeessä joku on osannut sanoittaa näin hyvin ja kauniisti just mun ajatukset ja tuntemukset? ja tulkita sen vielä näin upeasti?! jos olisin tän laulun kirjoittaja, mulla ei olis elämässä enää mitään saavutettavaa. tässä on kaikki.)

12. Samanlaiset (musiikillisesti kappale ei niin säväytä, mutta maken tulkinta, sanat ja melodia tekevät biisistä killerin. kaunis ja koskettava!)

9. Pidäthän (koskettava. ei muuta sanottavaa. sanat ja melodia on niin vahvat, että perustoteutus ei haittaa.)

8. Kaiken kokemasi jälkeen (puttosen legendaarinen ääni! aijettä! kappale kasvaa rauhassa ja lopulta kertsi potkii hyvin. c-osa tosi jees. koskettavat sanat.)

4. Turvapaikka (ranteet auki! pianon ja akkarin hengittävä harmonia alussa pysäyttää, eikä homma pahasti kosahda sen jälkeenkään bridgessä on taas hieman ontuva riimitys, mutta annetaan anteeks.)

3. Minne elämä vie (ei ehkä parasta Makea musiikillisesti, mutta tykkään sanoista ja ne sopii tosi hyvin tän hetken elämäntilanteeseen. vähän humppaahan tää on, somerjoki tai anssi kela tulee kitaroista mieleen, mutta sanojen takia tykkään.)

Muista kappaleista mulla ei oo juuri mitään sanottavaa. Kokonaisuutena oon aika pitkälti samoilla linjoilla varsinaisen arvion kirjoittajan, Auvisen Tuomaksen kanssa. Joskin minkään sortin absoluuttista sävelkorvaa en omaa, eli laulun epävireisyydestä en uskalla sanoa mitään.

Soundit on paremmin kohdallaan kuin vaikkapa Karavaani kulkee -levyllä, vaikkei mitään erityisen hienoa tarjoakaan. Levyn parasta antia on mielestäni siis koskettavat sanat ja melodiat tietyissä biiseissä.

Ja loppuun pari pientä kuriositeettia: oon ollut ekan kerran Exitin keikalla vuonna 1993, ja keikan jälkeen hain pääsylippuun Pekan nimmarin. oon soittanut ala-asteen levyraadissa S.O.S.:n.

Todettakoon, että en oo Ville Aallon kanssa täysin samaa mieltä siitä, että kritiikin kritiikin esittäminen nyt täysin saattaisi muusikon naurunalaiseksi. Halusin kuitenkin lainata tähän viestiketjuun tuota kolumnia, joka kokonaisuudessaan käsitteli muusikon antamaa kritiikin kritiikkiä, sillä aihe oli just eikä melkein.

Mun mielestä tää on oikeastaan just hyvä, että netissä julkaistuista arvioista on mahdollista käydä keskustelua heti arvion perään - tätä mahdollisuutta kun ei printtimediassa samalla tavalla ole.

Ja sukupolviasiasta.. itse asiassa koen, että jopa minä olen jo auttamatta setä näissä musiikkiluokitusasioissa, jos ajatellaan Fleimin ensisijaista kohderyhmää. Välillä tuntuu, että uusia luokituksia ja alalajeja on tullut taas niin paljon lisää, että ihan heikottaa. Humppa-kommenttini perustui lähinnä omaan olettamukseeni ja kokemukseeni siitä, mitä nuorille tulee nykyään mieleen sanasta rock, ja toisaalta mitä tulee mieleen, kun kuulee Exitin kaltaista pop/rockia.. Olis tosiaan kiva, jos joku vielä muakin paljon nuorempi kertois näkemyksensä asiasta.

Terkkuja Ernelle! Enemmän nuorisoa tähän keskusteluun. Voisitko Erne pyytää vielä muitakin oman sukupolvesi edustajia tekemään genreluokituksia? Exit goes Humppa! Miksi vaihtobasso on syntiä?

Jaahas, itsepäisyyspäiväkin meni jo, mutta keskustelu senkun jatkuu. Aiwan mahtavaa! Jospa mä tosiaan laitan seuraavan levyn matkaan sitten semmosen ohjeen, että mitä kandee kehua ja mitä haukkua, niin ei tarvi sitten enää tälläkään palstalla turhaan keskustella. Ei kulu sitten noi herneetkään ihan turhanpäiten... Mulla näytti muuten menneen tosiaan jo herneet silmiinkin, kun vedin kaikki isäukotkin tähän mukaan. Siis Ville on sun isä? Okei. Otetaanpa herneet silmistä ja kattellaan uusin silmin. Arvostelun kritisoinnista: tehtäköön tässä vaiheessa selväksi, että olen tässä kommentoinnissa toiminut ihan omalla mandaatilla eikä tämä ole mikään bändin yhteinen mielipide. Kukaan Simojoki tai Levy ei ole minulle neuvonut mitä tänne pitää kirjoittaa, vaan vastaan itse kaikesta. Mutta olen sitten ilmeisesti jäävi arvostelemaan sitäkään vähää. Onko niin, että arvostelija saa ylhäisestä yksinäisyydestään laukoa mitä haluaa. Miksen minä saa kommentoida. Ja jos vielä tämän pystyt uskomaan, niin tarkoitukseni ei ollut ohjata kriitikon työtäsi mihinkään suuntaan tai kehua omaa bändiä levyn myynnin edistämiseksi. Tarkoitus oli vain tuoda omat mielipiteeni esiin arvostelusta. Kriitikon tulee kritisoida tai kehua, jos siltä tuntuu. Säälittävintähän tässä koko projektissa on varmasti tämä väärinkäsitysten määrä. Jos olit oikeasti tarkoittanut arvostelun kehuksi ja minä 'Kolloo' otin sen vain pään aukomisena, niin aika metikössä on oltu heti alkumetreillä. Jostain syystä luin koko arvostelun sarvet päässä ja ne sarvet kasvoivat jo otsikon nähtyäni 'Tuttua ja turvallista'. Kommenttisi laulujen epävireisyydestä tai vasurilla tehdyistä biiseistä eivät juurikaan aiheuttaneet herneitä mihinkään. Väärinkäsityksiä on tullut koko ajan lisää. Esim. tämä viimeisimmän kommenttisi kohta, jossa aiheena on Pekka, Pekan laulun vire ja Pekan rooli orkesterissa. Sehän on yhtä mössöä kaikki. Kun alunperin kommentoin Pekan tärkeyttä, se oli vastaus arvostelun kohtaan, jossa kirjoitat, että soittajat ympärillä vaihtuvat, mutta Pekka on ja pysyy. Vireasiaan en ole vielä tähän mennessä kommentoinut mitään. Ehkä olenkin siinä jokseenkin samaa mieltä kanssasi (sori vaan Pekka). Vireongelmat ovat kuitenkin aika pieniä tällä levyllä verrattuna muihin. Tuota arvosteluun kuulunutta nuolilla pelaamista en ollut vielä huomannutkaan. Genre-asiassa täytyy vissiin nostaa kädet pystyyn. Se on niin paljon sukupolvesta ja yksilöstä kiinni, että mikä on mitäkin. En minäkään kommentoisi Exittiä sanoilla 'todella rrrock', mutta mielestäni Pop/Rock on lähellä totuutta. -Timppa__ ps. se Festarikeikan äänimies-Jones on ihan vanha tuttu ja vaikka siinä oikeasti oltiinkin jo yliajalla, niin huumoriahan se vain oli...

Laitanpa pari näkökulmaa tähän keskusteluun.

Ensiksi lainaan Ultramariini-yhtyeen kitaristia Ville Aaltoa hänen kolumnistaan Rumbassa 19/07:
'Kritiikin kritiikkiä esittävä muusikko näyttää vielä naurettavammalta kuin CMX-fani, joka yrittää turhaan pudottaa Neil Youngin Live at the Massey Hallia vuoden arvostetuimpien levyjen listan ykkössijalta.'

Toiseksi oma näkemykseni iskelmä-sanan käytöstä tässä yhteydessä. Exitin kaltaisesta iskärockista käytetään yleisesti humppa-sanaa 2000-luvulla nuoruutensa eläneiden keskuudessa, eli Fleimin arviossa iskelmä-sana on paikallaan. Kohderyhmälle se kertoo, että nyt ei ole luvassa Bullet for my Valentinea, SOADia tai edes Kotiteollisuutta - nämä kaikki kun ovat nykynuorille rockia.

tuli vielä mieleen siitä, että kuten kokeneena levyarvostelijana tiedän Timo, että kuten lehdissä täällä netissäkin on tietyt merkkimäärät, joita ei tule ylittää.tämän vuoksi valitettavasti jokaista yksityiskohtaa ei pystys arvosteluun auki kirjoittamaan.kyllä levyssä olisi ollut lisääkin positiivisia asioita.ei vain ole tilaa kirjoittaa kaikista.yritän vain tehdä duuniani parhaalla mahdollisella tavalla.ja vielä Maata Näkyvissä -festareiden keikasta on vilpittömästi pahoillani niiden äänimiesten toiminnasta.keikka oli mielestäni todella hyvä eikä ole asiallista tulla kesken biisin keskeyttämään keikkaa lavalle,tai siltä se ainakin näytti.