Kutless - Believer
- Tietoja
- Julkaistu 21.05.2012 01:00
- Kirjoittanut Juho Niemelä

Jenkkirockia takuutuotannolla
Vuonna 1999 Oregonin Portlandissa perustettu Kutless jatkaa seitsemännellä albumillaan menevän ja modernin jenkkirock-aallon harjalla, ainakin kristillisten bändien mittapuulla. Onpa Kuttless tosin myynyt "vaivaiset" pari miljoonaa levyä ja keikkunut myös yleisellä Billboard Top 200 -listalla tämän uusimmankin lätyn ansiosta.
Believer-levyllä päivän sana on eteneminen. Energinen kokonaisuus kulkee alusta loppuun päättäväisen tiukasti, mutta ei hätiköiden. Koukkuiset ja menevät kertosäkeet seuraavat yhtä helposti lähestyttäviä säkeistöjä, sopivan tymäkän mutta pehmeän särövallin sanellessa levyn reunaehdot.
Tuotanto on timanttista, mutta varjopuolena biisit eivät hirveästi hengitä eikä sijaa elävyydelle jää. Soundillisesti tuotteistetulta musiikilta uhkaa tässäkin loppua bensa kesken, vaikka biisit sinänsä ovat laatutavaraa. Ainakin jos helposta ja valmiiksi pureskellusta viiletyksestä tykkää. Makuasioita.
Lyriikkapuolella tämä alunperin paikallisen kampuksen ylistysbändinä perustettu yhtye ei sanomaa säästele. Kutlessin paikka on selkeästi julistuksessa, eikä esimerkiksi kristillisten ja muiden bändien välisten raja-aitojen rikkojana. Amerikassa tosin kristillinen musiikki on kulttuurisesti lähempänä yhteiskuntaa kuin esimerkiksi meillä kotisuomessa. Tooth and Nail Recordsin suojissa perustettu BEC Recordings (mm. OC Supertones) on tarjonnut Kutlessille selkeän väylän bändille ominaiselle työtavalle jo vuodesta 2002.
Believer on laadukas levy, joka on kuitenkin nopeasti kuunneltu loppuun. Uutta mielenkiintoista ei enää muutamien kuuntelukertojen jälkeen tunnu löytyvän, koska kaikki annetaan kuulijalle heti tarjottimella. Tämä on nähty ja kuultu tuhannet kerrat, mutta Believerillä laatu erottuu silti edukseen. Tsekkaa vaikka kakkosraita Carry on.
| Musiikki | |
| Sanat | |
| Draivi |
|


