Pro Fide - Live Encore

ProFideLive


Pro Fide on ennemmin käsite kuin yhtye. Vuonna 1966 perustettu suomalaisen gospelin pioneeri on työllistänyt ainakin keikkabussillisen muusikoita ja uudistunut jatkuvasti jäsenten vaihtuessa. Viime vuonna 45-vuotisjuhlaansa viettänyt yhtye palkittiin mm. GoldenGospel pystillä.

Yhtyeen uusin julkaisu on remasteroitu uusintapainos vuonna 1996 julkaistusta live-levystä. Äänitteen lisäksi mukana on live-DVD, jolle on taltioitu yhtyeen keikka Tuomiokirkon kryptassa. Vuonna 1996 alun perin julkaistulla Live-levyllä soivat blues- ja country-vaikutteet ja ero nykyisen yhtyeen linjaa on melkoinen. Laulaja Heikki Kähärän lopetettua nykykokoonpanossa vuoden 1996 poppoosta mukana onkin enää basisti Petri Repo.

Sanoitukset ovat kauttaaltaan perinteistä gospelia – opetuksellista aineistoa kuin suunniteltu riparikäyttöön. Ja mikäs niitä kuunnellessa, sillä Kähärän ääni on paitsi syvä myös vakuuttava.

DVD-taltiointi flanelipaitoineen ja nahkaliiveineen on kuin nostalgiatrippi 90-luvulle, mutta Itse sisältö eli musiikki ei onneksi ole parista vuosikymmenestä onneksi juurikaan kärsinyt. Myös Tuomiokirkon krypta on edelleen komea miljöö mille tahansa keikalle. Remasterointi on ilmeisesti kannattanut sillä yhtye soi levyllä kirkkaasti ja yleisö kuuluu vain silloin, kun sen on tarkoituskin.

"Jos tahtoo eroon murheistaan, kannattaako sijoittaa?" kysytään kappaleessa Jalat rakoilla. Noh, kyllä tämän Live-levyn keikat kotisohvalta nautittuna ainakin minua piristivät.

 

Pro Fiden nettisivut


 

Musiikki   arvio_plus arvio_plus arvio plus arvio_miinus
Sanat   arvio_plus arvio_plus arvio miinus arvio_miinus
Fiilis
  arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio miinus