Idän ihmeet - Rakkauden kuriiri
- Tietoja
- Julkaistu maanantai, 24 lokakuu 2011 01:00
- Kirjoittanut Tuomas Auvinen

Uudet ja monipuolisemmat ilmeet
Suomigospelin johtava huumoriyhtye Idän Ihmeet palasi levymarkkinoille toisella äänitteellään. Tuttuun perusreseptiin nojaavan yhtyeen uusi tuotannollinen yhteistyö akustisen musiikin moniosaajan, kitaraihme Petteri Sariolan kanssa vie hommaa eteenpäin.
Yksitoista raitaa sisältävällä äänitteellä nojataan tuttuun tapaan akustiseen kansanmusiikkimeininkiin, kieli poskella tehtyihin sanoituksiin sekä hillittömään energiaan. Tällä kertaa kuitenkin uudet, hyvässä mielessä vakavammat laulut, kuten kasiraidan kerrassaan upea ja täydellisyyttä hipova Haikea aamu sekä päätösraita Lähdön aika tuovat kokonaisuuteen aivan uuden ulottuvuuden.
Syvä hämmennys valtaa kuulijan, kun ensin tehdään puhdasta huumoria ja yhtäkkiä liikutaan syvällä sielunmaiseman vakavammissa sfääreissä. Tämä kontrasti toimii tehokkaimpana keinona levyn kokonaisuudessa. Julistavat sanat toimivat suurimmaksi osaksi hyvin, joskin lyyristä puolta voisi edelleen kehittää monipuolisemmaksi ja oivaltavammaksi.
Teknisesti ottaen lauluosuudet ovat parantuneet ensimmäiseen levyyn verrattuna valtavasti. Silti paikoin ilmaisuvoimaa voisi tuoda yhä lisää joillakin raidoilla. Eniten parannettavaa jää viulusoundeihin, jotka joillakin raidoilla soivat kauniisti ja kuulaasti, mutta jotka toisilla jäävät vireeltään ja soivuudeltaan puolitiehen. Tämä tulee esille erityisesti tyylipuhtaammissa kansanmusiikkivedoissa, joissa viulu soittaa vikkelämpiä solistisia osuuksia. Kaikkein nopeimmissa kohdissa myös kaivataan hieman lisää rytmistä tarkkuutta yhteissoitossa, vaikka suurimmaksi osaksi äänite groovaa erittäin hyvin.
Pitkä esituotantojakso on kantanut hedelmää tehden uudesta albumista yhtenäisemmän, ehyemmän ja tiukemman kokonaisuuden. Huolimatta huimasta kehityksestä varsinkin äänitteen tuotannollisella puolella yhtyeen vahvuus ja tärkein juttu on edelleen ilman muuta vahvassa ja viihdyttävässä livemeiningissä.
Juuri hyvin toteutetuilla keikoilla ja kiertueilla orkesteri alun perinkin raivasi tiensä gospelkansan sydämiin. Tämä elementti ei vieläkään ole löytänyt vertaistaan suomalaisen gospelmusiikin kentässä, jos edes sekulaaripuolella.
| Musiikki | |
| Sanat | |



