UPS - Ennen pimeää
- Tietoja
- Julkaistu tiistai, 29 maaliskuu 2011 01:00
- Kirjoittanut Tuomas Auvinen

Tasoltaan vaihteleva peruslevy
Takavuosien suomigospelin SM-kultamitalisti palaa jälleen levymarkkinoille. Kokonaismeininkiä viedään huomattavasti yhä synkempään suuntaan, liekö yhtye ottanut ohjenuorakseen sen, että noin 80-prosenttia suomalaisista hiteistä soi mollissa.
Tuttuun tapaan progehtavaan rockmusiikkiin yhdistellään folkelementtejä muun muassa instrumentaation, rytminkäsittelyn sekä äänen- ja harmoniankuljetuksen muodossa. Virikkeitä äänimaisemaan haetaan muun muassa nykykansanmusiikkiyhtye Värttinältä. Jykevän rocktrion soundiin liitetään esimerkiksi viulua, pillejä sekä kansanmusiikkityyppistä äänenmuodostusta laulun puolesta. Toiset biisit jäävät soimaan päähän ärsyttävänkin pitkäksi aikaa, toiset soljuvat toisesta sisään ja toisesta ulos jättämättä jälkeäkään.
Levyn suurimmat ongelmat löytyvät osittain tekemisen laadusta, osittain sanoitusten kuluneisuudesta. Vaikka periaatteessa puhtaassa folkgenressä esimerkiksi soiton vire ei nouse prioriteettilistan kärkipäähän, aiheuttaa sen puute esimerkiksi laulussa ja viulussa pahoja ongelmia, kun sitä yhdistellään tuotetunkuuloiseen tasavireisillä soittimilla soitettuun nykyrockmusiikkiin, jossa taas vireen puhtaus on yksi perusasioista. Parhaiten äänitteellä toimivat kevyemmät, puhtaammat folkvedot, kuten seiskaraidalta löytyvä Epätäydelliset. Myös kuutosraita jylhine kertosäkeistöineen toimii.
Osittain tarttuvat ja sanomaltaan tiukat sanoitukset eivät tarjoa riittävästi uutta näkökulmaa tai uusia ilmaisukeinoja. Paikoin myös riimitys ja sanavalinnat ontuvat typistyen ennalta-arvattaviksi hivenen amatöörimäisen kuuloisiksi kaavoiksi. Joissakin biiseissä ne taas toimivat hyvin ja sopivat tyylilajiin.
Ennen pimeää jää tasoltaan hyvin vaihtelevaksi peruslevyksi. Huolimatta äänitteen puutteista säilyttää UPS paikkansa tyylisuuntansa ehkä omalaatuisimpana edustajana gospelskenessä. Tämän johdosta yhtyeellä riittää varmasti juuri tätä meininkiä kaipaavia kuulijoita ja levylle ostajia tulevaisuudessakin.
| Musiikki | |
| Sanat | |



