Tera – Minulle ei ole paikkaa
- Tietoja
- Julkaistu sunnuntai, 05 syyskuu 2010 00:00
- Kirjoittanut Erne Hakala

Kipeä kakkoslevy ottaa pesäeroa emäbändi Terapiaan
Nelisen vuotta sitten startannut Tera rakensi monin paikoin edeltäjänsä Terapian raunioille. Keikoilla soivat suomigospelin legendan biisit, ja debyyttilevy Uusi veri olisi suurelta osin voinut olla Terapian seuraava levy.
Tamperelaisyhtyeen kakkoslevy eroaa vanhasta erityisesti olemalla yllättävän synkkä kokonaisuus. Paikoin teiniangstia muistuttavat, jopa liian filosofiset sanoitukset antavat toivoa kivusta selviytymisestä pelottavan vähän (jos edes sitäkään). Olihan tuskasta selviytyminen se, mistä alkujaan oli tarkoitus laulaa enemmän kuin tuskasta itsestään?
Myös musiikillista muutosta on havaittavissa, vaikka perusjynkytys – suoraviivainen rokki – on toki edelleen pääosassa. Kehitys ei missään tapauksessa ole huono asia. Erityisesti levyn alkupään kertosäevetoiset rallit flirttailevat estoitta pop-musiikille (esim. kolmossinkku Keneen minä luotan, jonka kertsi pärähtää ensimmäisen kerran käyntiin 15 sekunnin kohdalla!). Kappale Siniset vedet irrottelee maailmanparannusteemalla ja haastavilla kysymyksillä, Aurinko taas on jatkumoa Petri Lassilan kesäteemaisiin sanoituksiin ja yksi harvoista viittauksista hengellisiin asioihin.
Minulle ei ole paikkaa on radiomuottiin puristettua filosofista rokkia, jonka onnistuneet sovitukset ja tuotanto sekä ennen kaikkea sävellykset hellivät korvaa. Bändin tyylille uskolliset, yksinkertaiset riffit ja tarttuvat melodiat toimivat hienosti, ja varsinkin kuulokkeilla kuunnellessa levyltä voi poimia runsaasti kivoja pieniä yksityiskohtia.
Kokonaisuudesta jää kuitenkin jotain puuttumaan: sanoma, sisältö. Jos Uusi veri sai aikaan kylmiä väreitä ja kyyneleitä, Minulle ei ole paikkaa pääsee ihon sisään heikommin. Edellinen albumi vahvisti uskoa, uutukaisen kertoessa siitä vain etäisesti.
Kysymysten esittäminen ja kuulijan haastaminen etsimään vastauksia itse ei sinänsä ole huono asia, mutta jos kristillisten nuortentapahtumien pääesiintyjä jättää kuulijan tyhjän päälle, jotain on tehty väärin (ja ei, päätösraita Pelasta ei riitä pelastamaan tilannetta, jos koko levyllä ei esitellä pyynnön kohdetta lainkaan).
| Musiikki | |
| Sanat | |
| Sanoma | |



