G-Powered - Trust

gpowered-trust2


Tie tanssieliittiin

Eurodancen lahja suomigospelille palaa uuden uutukaisella kymmenraitaisellaan. Englanninkielisen albumin myötä tanssikaksikko tähtää selvästi kansainvälisille markkinoille. Yhtyeen vanhat fanit eivät joudu pettymään, vaikka kokonaissoundi on selvästi kehittynyt.

Ainakin omaksi ilokseni tietynlaista Aikakone -yhtyeen mieleen tuovaa siirapista ysäridiskosoundia ei enää kuulla. Uudella äänitteellään G-Powered sijoittuu trance-päägenren sisällä johonkin epic ja dutch -tyylisuuntien välimaastoon tarjoten mahtipontisen ja suuren äänimaiseman sekä soljuvia kitaraleadeja kuitenkin säilyttäen jykevän sykkeen ja tarttuvat melodiat.

Verrattuna aiempaan erittäin positiivista kehitystä kuuluu erityisesti sävellyksissä sekä monipuolistuneessa miksauksessa. Tyylin huomioon ottavaa kontrastia ja vaihtelua voisi löytyä vieläkin enemmän, sillä nyt konemusiikkia vähemmän kuluttava kuuntelija saattaa hengästyä ja joutua pitämään tauon jo kolmannen raidan kohdalla.

Sanat kertovat taivaasta, elämän taivalluksesta, Jumalasta, Hänen lupauksistaan sekä luvatusta maasta. Aiheet sekä perushyvä lyriikka eivät sinänsä tarjoa uusia oivalluksia tai näkökulmia gospelmusiikin sanoitusten peruslinjaan mutta ne sopivat musiikilliseen tyyliin ja yleisfiilikseen erittäin hyvin. Laulut toimivat mukavasti vaikka sinänsä taitava laulaja Miia ei ehkä juuri vieraan kielen vuoksi saavuta optimitulkintaa. Englannin ääntämystä voisi myös hiukan parantaa natiivimarkkinoita ajatellen.

Trust –albumin myötä G-Powered vankistaa asemiaan suomigospelin suurimpana, kauneimpana ja ilmeisesti myös ainoana koneellista tanssimusiikkia esittävänä ja tuottavana yhtyeenä. Soundillisen kehityksen myötä duo tullaan ottamaan vakavasti myös konemusiikkipiirien syvässä eliitissä. Suuren maailmankielen myötä yhtyeen kuulijakunta varmasti laajenee ja hyvä niin, sillä konemusiikin marginaalimarkkinoilla ainoa tie ylöspäin on päästä maantieteellisesti laajempaan marginaaliin.

Musiikki   arvio_plus arvio_plus arvio_plus
Sanat   arvio_plus
Kehitys
  arvio_plus