The Truth - Loppuunkulunut
Kirjoittanut Mikko Saari 12.07.2010 08:00 Viimeksi päivitetty 12.07.2010 11:52
Ensimmäisenä The Truthin levy hymyilyttää. Äijäposeeraus kannessa ja bändin logo tuo mieleen Tourniquetin vastaavan. Ei hirveän hyvä lähtökohta levyn arvioinnille. The Truth kuitenkin täräyttää pois tietyn määrän luuloja jo heti parissa minuutissa ensimmäisen kuuntelun aikana. Hetkinen, näissä kitarariffeissä ja biisien osissahan on ihan ajatusta. Eipä tämä laulajakaan hassummalta vaikuta. Levystä alkaa kiinnostua.
The Truth vaikuttaa Pohjanmaan lakeuksilla. Yhtyeen jäsenet kiittelevät mm. Jurvan Baptistiseurakuntaa ja Kurikan Vapaaseurakuntaa. Tämä esikoisalbumi nousi julkaisuviikollaan Suomen viralliselle TOP 40-listallekin.
Musiikki toimii kaikessa särökitarasuomirock-meiningissään. Yhtyeelle ollaan asetettu jonkinlaista Terapian manttelinperijän virkaa. Vertaukset tuohon edesmenneeseen orkesteriin eivät olekaan aivan lakeuksien mullista temmattuja. Aivan kuten selkeä esikuvansa, The Truth perustaa kappaleensa täsmäiskuiseen riffirockiin. Se on taiteenlaji, joka on syytä osata huolella tai muuten tulee sekoittumaan keskinkertaisuuksien joukkoon koko lailla helposti. Loppuunkulunut on levy, minkä musiikki pääsee mainiosti kuiville. Kitrarasovitukset ovat oivaltavia sisältämättä kuitenkaan turhaa ylimääräistä kikkailua.
Solisti Janne Saarelan selkeästä, tummasävyisestä äänestä on niinikään helppo pitää. Olli Lindholm ja Petri Lassila ovat samaa koulukuntaa hänen kanssaan.
Siinä missä musiikki on kehityskelpoista ja ajoittain jopa oikein hyvää, laajempaa hajontaa kuulijoiden mielipiteissä herättänevät sanoitukset. Tekstit ovat aikamoista tykitystä. On ihmisiä ja piirejä, joiden mielestä kristittyjen tulee olla äärimmäisen suoraruotoisia, seistä leuka ylhäällä Kristuksen voitosta riemullisina ja itsevarmoina liput liehuen. Sitten löytyy maltillisempia, ketkä arvostavat runollisempaa tai vertauskuvallisempaa, tilaa antavaa ilmaisua. Ja kaikkea ”in between”. On täysin oma asia, minkä linjan kokee omakseen. The Truthin ilmaisu on voimallista Kristuksen sotilaana ja Saatanan verivihollisena olemista. Tekstit ovat varmasti varsin tärkeitä bändille ja tekijälle itselleen, mutta itse koen ne seurakunnan nuorisotyöntekijänä jopa hieman ongelmallisina.
Mitään musiikkia ei pidä hankkia ja tukea vain siksi, että se on kristillistä. Tähän pätee hyvin raamatunlause ”koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää”. Vielä useammankin kuuntelukerran jälkeen on hieman ristiriitainen olo. En osaa käyttää tätä levyä seurakunnallisessa nuorisotyössä, mutta varmasti otan sen itse tuon tuosta esiin jos haluan kuulla oivaa riffittelyä ja hypätä vakavan sanan äärelle.
| Musiikki |
  |
| Sanat | |
| Kasvatuksellisuus |
|
