Kaemo - Perustus
Kirjoittanut Tuomas Auvinen 10.08.2009 00:00 Viimeksi päivitetty 30.10.2009 16:38
Ainoa laatuaan
Suomigospelin SM-kisojen voittaja Kaemo tuo markkinoille yhdentoista raidan mittaisen esikoisalbuminsa Perustus. Letkeää reggaeta suoltava yhtye taitaa olla suomigospelin kentässä lajissaan ainoa.
Perustus rullaa kivasti ja letkeästi eteenpäin. Kuten aina Jonas Olssonin tuottamilla levyillä kuulostaa soundimaailma kivan orgaaniselta, vaikka toki tietokonettakin käytetään. Tuotannon laatu kuuluu myös äänen raikkaudessa ja avoimuudessa. Muutamista yllätyksistä ja hauskaa särmää tuovasta vokooderista huolimatta kokonaisuus jää musiikilliselta sisällöltään hieman liian yksitotiseksi ollakseen oikeasti kiinnostava. Muutaman biisin jälkeen alkaa puuduttaa, ja musiikki toimiikin varmasti paremmin livenä.
Sanoituspuoleen panostetaan enemmän. Raamatunkertomuksiin ja -teksteihin pohjautuvat sanoitukset toimivat mukavana kontrastina arkielämän fiiliksistä kumpuaville lyriikoille. Välillä jopa nerokkaiksi äityvät riimit tarttuvat hyvin eivätkä putoa ikivanhaan gospelsanoittajien sudenkuoppaan, jossa sanoman selkeyden vaatimuksen tekosyyllä taiteellinen huonous oikeutetaan. Kaemon sanoma on kristallinkirkas huolimatta siitä, että sanoitukset toimivat myös taiteellisesti.
Perustus toimii mukavana ja kevyenä taustalla soivana hyvän mielen bilemusiikkina. Äänieristetyssä huoneessa nojatuolissa silmät kiinni levyjä kuuntelevalle hifistille en tätä lähtisi suosittelemaan. Mutta kaikille kesämieltä omaaville ja suomenkielistä kristillistä reggaeta etsiville Perustus varmasti kolahtaa.
| Musiikki | ![]() |
| Sanat | ![]() |
| Tuotanto |
![]() ![]() |






