Exit - 2000–2010

exitKokoelma


Tasapainoinen kokoelmalevy

Näin pitkän uran tehneen yhtyeen kohdalla kokoelmien julkaisu on ihan paikallaan. 2000–2010 antaa paitsi käsityksen yhtyeen nykytilasta myös kuvan siitä, miten bändi on kehittynyt kuluvan vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

 

Minea - Voittaja

mineaVoittaja


Studiomuusikot pistivät pyörät pyörimään

Minean parin vuoden takaisen Sota -albumin seuraaja on loogisesti nimeltään Voittaja. Läpyskä tarjoilee laadukkaasti tuotettua ja soitettua, melodista, äänekästä ja menevää heavy-rockia. Levyä siivittävät klassisen hevin yksinkertaiset mutta tarttuvat perusriffit, pirteiden ja mielenkiintoisten laulumelodiakulkujen tähdittäminä.

 

Nolla - Jääkausi

nollaJkausi


Gospelrockia uudella soundilla

Suomigospelin tuoreimpiin tulokkaisiin kuuluva, Pohjanmaalta ponnistava Nolla julkaisi odotetun esikoisalbuminsa. Nolla on erittäin tervetullut tulokas suomalaisilla gospelmarkkinoilla. Jääkausi erottuu gospelhyllyssä edukseen ja luo yhtyeelle gospelmarkkinoilla oman, erottuvan pop-heavy -soundinsa.

 

Deuteronomium - Deathbed Poetry - Hope Against Hope

deathbed-poetry


Vanhan koulun riffittelyä

Suomen ensimmäisten kristillisten äärimetallibändien joukossa 1990-luvun alun Jyväskylässä aloittanut Deuteronomium eli "Deukkis" on ehtinyt comebackinsa jälkeen jo toiseen albumietappiin Deathbed Poetry - Hope Against Hope -lätyllään.

 

Juha Tapio - Hyvä voittaa

hyvvoittaa


Turvallista arkea

Juha Tapion 7. albumi Hyvä voittaa matkaa jopa vahvemmin iskelmätunnelmissa kuin aiemmin, jättäen gospelin luettavaksi rivien välistä. Levyn voisi tiivistää kauniiseen aamuun ikkunan ääressä, kun on juuri noussut peiton lämmöstä.

 

Idän ihmeet - Rakkauden kuriiri

rakkaudenkuriiri


Uudet ja monipuolisemmat ilmeet

Suomigospelin johtava huumoriyhtye Idän Ihmeet palasi levymarkkinoille toisella äänitteellään. Yksitoista raitaa sisältävällä äänitteellä nojataan tuttuun tapaan akustiseen huumorimeininkiin. Pitkä esituotantojakso on kantanut hedelmää tehden uudesta albumista edeltäjäänsä monipuolisemman ja tiukemman paketin.

GodFM - Näkymätön

GodFM


Perusräppiä isoilla taustoilla

Ison hypen siivittämänä suomigospelin isoille lavoille nopeassa tahdissa itsensä tempaissut GodFM jatkaa äänitesarjaansa toisella pitkäsoitollaan. Perushyvän kakkosalbumin ongelmaksi muodostuu koukkujen puute. GodFM on oikealla tiellä, mutta tarvitsee vielä lisää koukkuja ja tarttuvuutta, jotta homma saadaan ihan uudelle tasolle.

 

The Hillman Hunter - Taivaankappaleita

taivaankappaleita


Huumoria vai ei?

Suomigospelin outo lintu  The Hillman Hunter julkaisi kevään päätteeksi esikoisalbuminsa. Eppunormaalimaista suomirockia sisältävä albumi ei iske musiikillisesti. Sanoman kirkkauden vuoksi sillä kuitenkin on oma paikkansa suomigospelissa.

 

Miriam - Karu maa

miriamKaruMaa


Harvinaisen kypsä avauslevy

Etelä-Pohjanmaan peltoaukeiden reunamilta liikkeelle lähtenyt Miriam lyö pöytään vahvan avauslevyn. Karu maa tarjoaa harvinaisen kypsästi ihmiselämän kirjoa ja monimutkaista jumalasuhdetta pohdiskelevia lyriikoita sekä saumattomalla itsevarmuudella tuotettua riffikimaraa.

 

Rammas Atas - 'Til Life do us part

rammas_atas_til_life_do_us_part


Koneheviä asenteella

Viime keväänä esikoisensa valmistanut Rammas Atas sijoittuu estetiikaltaan lähinnä niin kutsuttuun industrial metal -kenttään. Potentiaalia omaavan yhtyeen esikoinen 'Til life do us part jää kokonaisuutena hiukan demoasteelle. Levyn julkaisemisen kiire kuuluu äänitteeltä selkeästi.