- Tietoja
- Julkaistu 06.07.2012 09:00
- Kirjoittanut Timo Utterström
Sam Raimi tyylitteli Hämiksen valkokankaalle kymmenen vuotta sitten ja jatkoi Marvel-tarinan trilogiaksi. Neljäskin osa oli jo tuloillaan, viidennestä ja kuudennesta puhuttiin, mutta jatkosuunnitelmat katkaistiin ja nyt sankari lämmitetään uudestaan etuliitteellä The Amazing. Ainoa amazing asia on tuntunut kuitenkin olevan mahdollisuus tehdä siimahyppelystä 3D-vuoristorataa.
50-vuotisen Hämähäkkihistorian jälkeen juoni on kaurapuuroa. Pieni Peter Parker on tavallinen, mutta älykäs teini, joka kummallisen hämähäkin puremasta mutatoituu ihmeelliseksi itsekseen. Samaan aikaan pahiksen tiedeprojekti menee mönkään ja tekee kaupunkiin toisen mörön, jotta Hämiksellä olisi leikkikaveri. Kaikkea ryyditetään rakkaustarinalla, koulukiusauksella ja perhedraamalla.
Uutta on ainoastaan vihjailtu mystiikka Peterin isän suhteen sekä aavistuksen elävöitetyt henkilöhahmot. Perinteinen Mary Jane Watson on paikattu poliisipäällikkö Stacyn älykkötyttärellä, Gwenillä. Koulun kovin jätkä ja kiusaaja on Flash, joka ensivaikutelmasta huolimatta yllättää lopulta persoonallisuudellaan, vaikkakin ohuella sellaisella. Peter Parkerkaan ei aivan niin sorsittu ole kuin yleensä, mikä luo hieman samastuttavuutta, mutta merkittävintä on näyttelijä itse.
Pienistä rooleista indie-leffoihin ja parin merkittävän leffan sivurooliin kavunnut Andrew Garfield loistaa ilmeikkyydellään, vaikka käsikirjoitus on pirstonut hahmoja ja tarinan logiikkaa rajusti. Samoin Martin Sheen ja Sally Fields hehkuvat luontevina rooleissaan Peterin ottovanhempina, ja Emma Stonen Gwen miellyttää yhtä paljon kuin nuoren naisen aiemmat roolityöt. Kaiken kaikkiaan näytteleminen nousee elokuvan upeimmaksi osuudeksi.
Minkä odotti ok:ksi onkin nyt amazing, ja minkä piti olla amazing onkin nyt vain ok. 3D palvelee vain alkutekstejä ja niitä paria kohtaa, joissa päästään hillumaan ilmoissa Hämiksen silmin – äh, tyydyttävästi. Reiluun pariin tuntiin mahtuu lopulta vain muutama kuva, joissa kolme ulottuvuutta tulevat kauniisti esiin. Muutoin elokuva kyllä yltää kaikille blockbusterin vaatimille laadun, tekniikan ja upeuden tasoille.
Leffa on siis aivan hyvin toteutettu. Melkein upea, jos siitä unohtaa kolmannen ulottuvuuden. Suurin moka onkin tehty esituotantovaiheessa, koska tämä maailma lämmitettiin uudestaan aivan liian aikaisin ja vääristä lähtökohdista. Käsikirjoitus on kuin uudelleenkeksitty pyörä, jossa jokainen osa on väkisin muutettu joksikin, mitä se ei ole. Juonen käänteet ovat pakotettuja. Niiden pääasiallinen tehtävä tuntuu olevan antaa syy hämistelylle.
Näyttävälle supersankarirymistelylle löytyy silti paikka allekirjoittaneenkin sydämestä. Tätäkin näyttelyä ja hämistelyä voisi katsoa toistekin. Kirkkaana 2D:nä.
The Amazing Spider-Man elokuvateattereissa 6.7.2012.
| Käsikirjoitus |
|
| Ohjaus |
|
| 3D |
|
| Näyttelijätyö |



