- Tietoja
- Julkaistu torstai, 23 helmikuu 2012 12:32
- Kirjoittanut Elina Ström
Ohjaajaguru Steven Spielberg palaa Tintin ja Indiana Jonesin jälkeen sotateemaan. Kun Spielbergin edellinen sotaleffa Pelastakaa sotamies Ryan sijoittui toiseen maailmansotaan, liikutaan Sotahevosessa ensimmäisen maailmansodan tapahtumapaikoilla Euroopan taistelutantereilla.
Sotahevosta kuvataan koskettavaksi tarinaksi uskollisuudesta, toivosta ja sinnikkyydestä. Ja sitä se onkin, klassinen "lemmikki palaa kotiin uskomattomien koettelemusten kautta" -tyyppinen tarina.
Eräänä päivänä perheen isä Ted Narracott (Peter Mullan) palaa markkinoilta mukanaan hevonen. Hankintalistalla oli vankka työhevonen, mutta uhkapeliin ja juopotteluun taipuvainen isäpappa joutui puolustamaan kunniaansa huutokaupassa, ja kotiin viemisiksi tulikin hontelo puoliverinen orivarsa.
Perheen poika Albert (Jeremy Irvine) ottaa tehtäväväkseen hevosen kesyttämisen ja kouluttamisen. Mikäli hän epäonnistuu, uhkaisi perhettä kotinsa menetys. Kesken kaiken syttyvä sota mullistaa perheen elämän ja Albertin rakas hevonen joutuu rintamalle, jossa hevoset ja miekoin varustetut ratsastajat eivät ole kovin paha vastus rautaisille tykeille ja kivääreille.
Kohtalo johdattaa Albertin Joey hevosta brittien ja saksalaisten leirien välillä, mutta onneksi hevonen saa paremman kohtelun vihollisleirissä kun vastapuolelle harhautunut sotilas. Albert värväytyy sotaan heti ikänsä salliessa ja ottaa mahdottomaksi tehtäväkseen löytää oman hevosensa sodan melskeistä.
Elokuva perustuu englantilaisen Michael Morpurgon vuonna 1982 julkaistuun romaaniin War Horse. Kirja on suoraan sanottuna kiusallisen huono, täynnä pikkuvanhaa dialogia, moralisointia ja löysää juonenkuljetusta.
Kaiken kuran alta paljastuu kuitenkin hieno tarina, jonka muokkasi ensin näytelmäksi Nick Stafford Lontoon kansallisteatteriin. Kun Steven Spielberg näki näytelmän, joka muuten pyörii parhaillaan Broadwaylla, hän hankki kirjan elokuvaoikeudet välittömästi. Elokuvakäsikirjoitus on tehnyt alkuperäiselle tarinalle vain hyvää, juoni on ryhdikkäämpi, henkilöt uskottavampia ja näkökulmaa on siirretty hevosesta myös ihmisiin.
Alkuperäinen kirja, jonka suomennos Sotahevonen ilmestyi alkuvuodesta 2012, on ulkoasultaan ja tyyliltään lapsille tai nuorille suunnattu, mutta elokuva on kuitenkin saanut K12-merkinnän sotaisten kohtaustensa takia. Hienosti tehty elokuva on kerännyt useita Oscar-ehdokkuuksia, mutta väkisin herää kysymys, kenelle tämä leffa on tarkoitettu. Ponitytöt tuskin nauttivat hevosten raatojen katselusta, ja sotaelokuvien ystävälle tässä on taas aika paljon tyttökirjamaisia elementtejä.
Sotahevonen ensi-iltaan 24.2.2012




