saapasjalkakissa2
Kissa ja sen saappaat

Shrek-elokuvista tuttu Saapasjalkakissa seikkailee nyt omassa elokuvassaan 3D:nä. Uutuusanimaatio paljastaa, kuinka kisusta tuli lainsuojaton hurmuri, ja kuinka tämä sai saappaansa.

Sherkin rinnalla satumaailmassa seikkaillut Saapasjalkakissa pääsee nyt kertomaan oman tarinansa. Lainsuojaton kisu haluaa puhdistaa maineensa ja maksaa vanhan velkansa, joten hän lyöttäytyy yhteen arkkivihollisensa Tyyris Tyllerön kanssa.

Yhdessä he tavoittelevat taikapapuja, joiden avulla voisi kiivetä pilvien päällä asustelevan jättiläisen linnaan kultamunia munivaa hanhea varastamaan.

Kuulostaako tutulta? Srek-elokuvista tuttuun tapaan Saapasjalkakissa käyttää perinteisistä saduista tuttuja juonikuvioita ja hahmoja, ja muodostaa näistä aineksista oman, hitusen väritetyn tarinansa.

Saapasjalkakissa on varsin tyypillinen animaatio, joka on suunnattu yhtä paljon lapsille kuin aikuisillekin. Juonikuvio aika ennalta arvattava ja sisältää lastenelokuvalle pakollisen opetuksen, mutta sitä on höystetty aikuisia naurattavalla dialogilla ja viitteillä. Hauskimmillaan elokuva on silloin, kun inhimillistetyt kissahahmot toimivat täsmälleen niin kuin eläimet.

Saapasjalkakissan äänessä kuullaan Antonio Banderas ja naispääosassa Salma Hayek. Suomeksi dubatussa versiossa seikkailevat Heikki Sankari ja Petra Karjalainen.

Saapasjalkakissa ei parhaimmillaankaan ole kovin raikas tai oivaltava, mutta kerännee silti oman yleisönsä. Lapsikatsojien lisäksi lainsuojattoman mirrin seikkailut miellyttävät ainakin Shrekin ja kissojen ystäviä.

Saapasjalkakissa elokuvateattereissa 27.1.2012

Suomenkielinen nettisivu