- Tietoja
- Julkaistu torstai, 19 tammikuu 2012 09:49
- Kirjoittanut Tuija Pyhäranta
Ajankohtainen elokuva käsittelee peliriippuvuutta ja nuorten miesten syrjäytymistä. Visuaalisen ilmeensä peleistä lainaava elokuva on komeaa katsottavaa, mutta tunnetasolla hahmot jäävät etäisiksi.
Ohjaaja ja käsikirjoittaja Petri Kotwica on jännityksen huippuosaaja. Kotwican aiemmat työt, kuten kolmiodraama Musta jää, säilytti kiinnostavan rakenteensa ja naamioleikkien ansiosta kutkuttavan jännittävän tunnelman loppuun saakka. Myös rikollisuutta kolmesta eri näkökulmasta tarkastellut Alamaailma -trilogia oli tv-viihteenä huippuluokkaan.
Uusimmassa elokuvassaan Kotwica on jälleen yhteiskunnallisten ja tällä kertaa myös hyvin ajankohtaisten aiheiden parissa. Elokuvan todelliset teemat paljastuvat vasta viime hetkillä, mutta peliriippuvuutta ja syrjäytymistä elokuva käsittelee ensihetkistään.
Juri Renkonen (Julius Lavonen) on ihan tavallinen abiturientti. Yöt tosin kuluvat naama jännityksestä hikisenä pelimaailmassa, vuorokausirytmi on sekaisin ja tärkeysjärjestyksessä koulu ja ihmissuhteet tulevat vasta pelien jälkeen.
Tästä huolimatta Jurilla on hyvät tukiverkostot. Äiti (Outi Mäenpää) vie poikansa säännöllisesti ulkoilmaan ja tyttöystävä Miia (Niina Koponen) muiden ikäistensä pariin. Kun Miia kyllästyy katsomaan Jurin hiljaista itsetuhoa, huomaa Juri itsekin, että tilanteen on muututtava.
Epäonneksi samaan aikaa pelimaailmasta tuttu ystävä katoaa ja toinen netin kautta tuttu, ulkonäöltään hämmästyttävällä tavalla Juria muistuttava Niki (Julius Lavonen), ilmestyy ovelle apua pyytäen. Niki on mukana pelissä, jonka keskeyttämisen hän uskoo olevan hengenvaarallista. Pian todellisuus ja pelit alkavat sekoittua myös Jurin maailmassa toisiinsa.
Kuvastonsa peliriippuvuudesta kertova elokuva lainaa pelimaailmasta. Erityisesti loppupuolella elokuva on visuaalisesti huikeaa katsottavaa. Nuoret näyttelijät Max Ovaska, Julius Lavonen ja Niina Koponen tekevät kaikki hienoa ja viimeisteltyä työtä.
Jotain Kotwican aiemmista töistä tuttua taiturimaisesta tarinankerronnasta silti uupuu. Suhde hahmoihin on pinnallinen, ja erityisesti Nikin hahmo jää katsojan näkökulmasta vieraaksi ja kovaksi. Jurin hahmon moniulotteisuutta olisi toivonut kaikkiin hahmoihin, sillä tosielämässä kukaan ei ole täydellisen paha tai hyvä.
Elokuva, jossa pelit ja todellisuus sekoittuvat, noudattelee kuitenkin pelimaailman lainalaisuuksia niin tarkasti, että tunneilmaisu on ohutta.
Lopussa on luvassa yllättävä ja dramaattinen käänne, mutta tilanteen muutos tuntuu tässä vaiheessa jo vähän pakotetulta. Siitä huolimatta fiktiiviset viittaukset todellisiin tapahtumiin voivat toivottavasti tarjota katsojalle puhdistavan kokemuksen.
Rat king elokuvateattereissa 20.1.2012
