marilyn2
Rakastunut Marilyniin

 

Colin Clarkin kirjaan perustuva My Week With Marilyn kertoo tositarinan Marilyn Monroeen rakastuvasta nuoresta miehestä. Sensaatiopaljastusten sijaan elokuva tarjoaa katsojalle mielenkiintoisia henkilökuvauksia menneiden aikojen julkkiksista.

Colin on brittiläisen elittiperheen nuorin vesa, joka poikkeaa sukunsa perinteistä haaveilemalla urasta elokuva-alalla. Sukukontaktiensa kautta Colin onnistuukin saaman paikan Sir Laurence Olivierin uudesta tuotannosta.

Kyseessä on vuonna 1957 ensi-iltansa saanut Prinssi ja revyytyttö, jonka naispääosaa saapui Hollywoodista Englantiin näyttelemään sen (ja vähän myöhemmänkin) ajan kirkkain tähtönen, Marilyn Monroe.

Monroe tulee kuvauspaikalle myöhässä, eikä pysty mihinkään ilman metodiopettajaansa tai alkoholi/pillerivahvistusta – jos silloinkaan. Luonnollinen charmi ja näyttelijänlahjat kuitenkin hurmaavat koko tuotantotiimin.

Kameran edessä ja kuvauspaikoilla näyttelijät vetävät kuka mitäkin roolia, mutta kulissien takana ja pukuhuoneissa oman elämänsä pohjamudissa vellovat niin Monroe kuin Olivierkin. Epävarmuus ja huono itsetunto kalvavat julkkiksia samoin kuin taviksiakin, ja aiheuttavat keskinäistä kateutta. Tätä kaikkea pääsee nuori Colin todistamaan.

Marilyn Monroen mystinen persoona, lumovoima ja traaginen kuolema ovat vuosikymmeniä kiinnostaneet suurta yleisöä. Mitään uutta ei tämä elokuva näyttelijättärestä kuitenkaan paljasta. Alkoholiongelma, miesongelmat ja itsetunnon puute ovat tuttuja kenelle tahansa Marilynistä vähänkään tietävälle, joten sensaatiopaljastuselokuvasta ei tässä tapauksessa ole kyse.

My Week With Marilyn onkin kiinnostava nimenomaan henkilökuvauksiensa takia. Michelle Williams onnistuu Marilynin roolissa loistavasti, samoin Kenneth Branagh Sir Laurence Olivierina. Kirkaskasvoinen Eddie Redmayne sopii hyvin nuoruuttaan intoilevan Colin Clarkin rooliin, mutta hahmo jää silti elokuvan heikoimmaksi lenkiksi.

My Week with Marilyn elokuvateattereissa 30.12.2011

Elokuvan kotisivut