- Tietoja
- Julkaistu 11.06.2012 09:43
- Kirjoittanut Alex Anttila
Etukantta katsoessa pystyy jokainen jo päättelemään kehen kirjan nimi viittaa: silmälasipäiseen poikaan, DragonSlayer666:een. Että kehen? Tämä Nörtti on aivan rakastunut virtuaalimaailmaan ja siksi häntä kutsutaankin hänen RuneScape-tunnuksellaan. Monia muitakin kirjan hahmoja kutsutaan mitä ihmeellisimmillä nimimerkeillä heidän oikeiden nimiensä sijaan.
Heti kirjan alussa vain nettielämästä kiinnostunut Nörtti tutustuu samaa koulua käyvään Fetasalaatti-nimiseen tyttöön, joka pistääkin Nörtin maailmankuvan aivan uusiksi. Sosiaaliset kanssakäymiset ovat tämän tytön kanssa jo alusta asti epäonnistuneita, kun aiempia kunnollisia yhteyksiä Nörtillä tuntuu olevan vain hänen nettiystäviinsä sekä äitinsä uuteen kreikkalaiseen miesystävään, Jorgokseen. Tarinan edetessä Nörtti kuitenkin onnistuu selviämään erilaisista tilanteista, joista taas seuraa paljon odottamattomia juonenkäänteitä.
Aleksi Delikouras on tuonut Nörtin ajatukset aivan uudella ja nuorten mielenkiinnon herättävällä tavalla esille käyttäen hyväkseen muun muassa sosiaalista mediaa sekä virtuaalimaailman pelejä osana kirjan miljöötä. Koulukiusaaminen on kirjassa vahvassa asemassa, mikä saa lukijan helposti asettumaan Nörtin puolelle tämän arvomaailmasta huolimatta. Vaikka kirjan jokaista asiaa ei ymmärtäisikään sen peli- ja nettislangin takia, menee kirjan sanoma perille aivan varmasti. Sanomana voisi olla, että nörttikin on ihminen – ja erittäin jees sellainen, jos vain tutustuu!
| Henkilöt |
|
| Ymmärrettävyys |
|
| Tyyli |



