- Tietoja
- Julkaistu 14.05.2012 12:27
- Kirjoittanut Ada-Maaria Hyvärinen
Kirsti Mäkisen kokoelma Kruunupäinen käärme ja muita Suomen kansan tarinoita kerää yhteen suomalaista kauhutarinaperinnettä viihdyttävästi kirjoitetussa muodossa. Tarinat on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistosta, mutta Mäkinen on kirjoittanut ne uudelleen muistiinpanoista kertomuksiksi.
Kokoelmasta löytyy tarinoita vedenhaltijoista kummituksiin ja piruista trulleihin. Kirjan tarinat on järjestetty aiheittain, ja kunkin aiheen pohjustaa Mäkelän lyhyt selostus aiheeseen liittyvästä tarinaperinteestä.
Esipuheessaan Mäkelä muistuttaa, että kansantarinoissa ei ole kyse lasten saduista, vaan tarinoita on kerrottu kuulijoille todellisina tapahtumina. Tämän mielessä pitäminen tekee tarinoista välillä jopa pelottavia, eikä kirja olekaan lapsille sopiva. Jussi Kaakisen taitavasti tehty mustavalkoinen kuvitus tuo sopivan lisänsä kaameaan tunnelmaan.
Kaikki tarinat eivät kuitenkaan ole tyyliltään pelkkää kauhua, vaan mukana on juttuja avuliasta metsänhaltioista ja virkavaltaa puijaavista noidista. Muutenkaan kummitukset eivät ole pahantahtoisia, ellei niitä mene tahallaan ärsyttämään esimerkiksi pääkalloja potkimalla.
Haamut voivat pelastaa läheisiään velkavankeudelta tai kuolemalta ja ne saattavat olla jopa hellyttäviä: humalaisen huudahdettua hautausmaalla Herran siunausta kaikille kastetuille, nousevat kastamattomana kuolleet vauvat pyytämään itselleenkin siunausta.
Ehkä ainoa tarinoiden poikkeuksetta pahantahtoinen toimija on piru, joka onnistuu monessa varoittavassa tarinassa houkuttelemaan ihmisen tuhoon: joskus uhkapelaajaa rahoillaan, toisella kertaa ylpeää tyttöä vihreillä hevosilla.
Mäkelän käyttämä kieli on elävää ja kuvaa hyvin tapahtumien maalaismiljöötä. Kirjan loppuun on lisätty pieni sanasto niitä lukijoita varten, jotka eivät tiedä, että kaatumatauti on epilepsia ja karttu puukapula.
Koska kirjan lukemiseksi ei tarvitse tuntea suomalaista perinnettä ennestään, se tarjoaa kiinnostavan ja viihdyttävän kurkistuksen kansantarinoiden maailmaan jokaiselle kauhun ja fantasian ystävälle.
| Kerronta |
|
| Kuvitus |
|
| Tarinat |



