jokuvierailevatahtiETUJoku vieraileva tähti

Atte on koulunsa outolintu aivan kuten Annikin, mutta tämän lisäksi heillä ei ole paljoakaan yhteistä. Peruskoulussa opiskelevat nuoret ovat toisilleen entuudestaan tuntemattomia, käytävillä katseita vaihtavia hahmoja. Kun tarkkailuluokkaa käyvän Annin ja näytelmäkerholaisen Aten tiet kohtaavat, löytävät nuoret toisiltaan molemminpuolisen ymmärryksen.

Peruskoulun viimeisintä luokkaa käyvän Aten ja Annin tiet kohtaavat sattumien kautta, kun näytelmäkerhon puvustajaksi päätyvä Anni tutustuu paremmin päänäyttelijäksi kruunattuun Atteen. Häräntappoase näytelmän Alpo Korvana poika kokee ilmaisevansa itseään parhaimmillaan. Sen sijaan monet arkielämän roolit tuntuvat olevan tavoittelemattomissa, ja yksinäisyyden tunnetta on hankala jakaa kenenkään kanssa.

Anni painii oman voimattomuutensa kanssa, sillä hänen vastuullansa ovat pikkuveli ja masennusta sairastava äiti. Kotona häilyvä turvattomuuden tunne eristää Annin pitkän otsatukkansa taakse, jonka alta maailmaa on turvallisempi tarkkailla.

Attea kiehtoo Annin erilaisuus, jonka nuoret kokevat kuitenkin omalla kohdallaan heikkoudeksi. Tutustumisen myötä ulkopuolisuuden tunne alkaa hellittää, sillä pari huomaa jakavansa yhä enemmän samankaltaisia näkemyksiä.

Jukka-Pekka Palviaisen kertomus sisältää kaikki perinteisen nuortenromaanin ainekset, mutta rehellinen kerronta paljastaa tarinan alta ajatuksia herättäviä kysymyksiä. Joku vieraileva tähti käsittelee monelle tuttua aihepiiriä rauhallisin keinoin enempää liioittelematta, ja onnistuu näin lähestymään lukijaa.

Palviaisen kertomuksessa kohteena ovat selvästi nuoret, joiden ajatusmaailmaa ja tunnetiloja päähenkilöt luonnehtivat. Mustiin verhoutuvan Annin ja reipashenkisen Aten yhteensovittaminen onnistuu yllättävän hyvin, sillä kerronnasta on jätetty pois turhan siirappiset elementit.

Rehellisimmillään kertomus on erityisesti Annin kohdalla, joka käy läpi vielä enemmän erilaisia tunnemyrskyjä hylätyksi tulemisen ja vastuun kantamisen kautta. Mielenkiintoisen lisäelementin tuo myös näytelmäkohtauksissa esitettävät lainaukset Anna-Leena Härkösen Häräntappoase kirjasta. Jokainen peruskoulussa teokseen tutustunut saa kirjan tapahtumista kertauksen kaiken muun ohella.

Joku vieraileva tähti muistuttaa peruspiirteiltään mitä tahansa nuortenromaania, mutta erottuu joukosta mutkattomalla tyylillään. Vaikeiden asioiden käsittelyssä dramatisointi jää juuri sopiviin mittasuhteisiin, joten päähenkilöiden ajatuksia on helppo tavoittaa.

Virkistävää on myös se, että erilaisuutta ja ulkopuolisuutta ei käsitellä koulukiusaamisen kautta, vaan henkilöt tuodaan esiin normaaleissa puitteissa, mutta silti yksinäisinä. Annin ja Aten kertomus on rehellinen ja kypsä näkökanta nuoria koetteleviin asioihin, josta kuitenkaan ei paista läpi liian aikuinen käsiala.

 

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti
WSOY 2011
Kerronta arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio_miinus arvio_miinus
Tunnelma
arvio plus arvio plus arvio plus arvio plus arvio_miinus
Henkilöt arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio miinus arvio miinus