kahdenmaailmantyttETUKahden maailman tyttö

"Toiset selvis, toiset ei päässykkää karkuun", voisin kuvitella rap-artisti Erä-Koiran kuvailevan Marja-Leena Tiaisen uusinta nuortenromaania Kahden maailman tyttöä. Teos sopii varmasti jokaisen nuoren käsiin kuin nenä päähän, sillä kirjan päähenkilön, Taran, identiteettiin on helppo porautua mukaan koko kirjan ajaksi.

17-vuotias islaminuskoinen Tara on kokenut kotonaan kunniaväkivaltaa, ei tosin uskontonsa vaan perinteiden viemänä. Perheen isän ja vanhimman veljen jo kauan jatkuneen hakkaamisen ja itsemurhaan kehottamisen jälkeen Tara otetaan huostaan ja kuljetetaan Ruuhelaan turvakotiin, jossa hänelle vannotaan useaan otteeseen täydellistä turvaa. Viimeinen tikki perheelle oli, kun Tara jäi kiinni seurustelustaan suomalaisen pojan, Jannen, kanssa.

Turvakodissa kesätyöläisenä työskentelevästä suomalaisesta Lindasta tulee Taran läheisin ystävä, joka on myös kokenut kovia. Parin kuukauden jälkeen elämä turvakodissa alkaa pikkuhiljaa olla parempaan päin: Tara täyttää kahdeksantoista ja tapailee hyvännäköistä Akia. On tullut aika muuttaa turvakodista uuteen kotiin Lindan kanssa kunnes yhtäkkiä jotain odottamatonta tapahtuu ja suunnitelmat menevät täysin uusiksi – pelko palaa.

Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö on kieleltään erinomainen, sillä se on kirjoitettu pilke silmäkulmassa – kielellä, jota nuoret tykkäävät ja haluavat lukea. Kirjan ensimmäisessä luvussa Tara on juuri saapunut turvakodin pihaan. Kirjan edetessä Tara palaa säännöllisesti menneisyyden tapahtumiinsa, joiden kautta lukija alkaa ymmärtää miksi Tara on turvakotiin päätynyt.

Onneksi kirjassa on iloinen loppu joka saa lukijankin helpottumaan, sillä lukiessa saa kyllä pitää pari taukoa – niin rankasti jotkut tapahtumat on kuvailtu. Erityisen kirjasta tekee sen ainutlaatuisuus: kyseessä ei ole mikään nuorten hömppäromaani, joka rajoittuu ainoastaan murrosiän seksuaalisiin ongelmiin, vaan Kahden maailman tyttö pitää sisällään rankan ja koskettavan sanoman – mutta kuitenkin erittäin lukemisen arvoisen.

 

Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö
Tammi 2011
Juoni
arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio plus arvio_miinus
Henkilöt
arvio plus arvio plus arvio plus arvio plus arvio_miinus
Kieli arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio_plus