- Tietoja
- Julkaistu tiistai, 30 elokuu 2011 10:40
- Kirjoittanut Heta Räikkönen
Kirjan päähenkilö Ty on viisitoistavuotias poika, joka on muuttanut perheensä kanssa veden alle karkuun biokatastrofia. Hän ja muut uudisasukkaat elävät vapaata elämää mereneläinten keskellä pienessä yhteisössään. Samalla vedenpäällisessä maailmassa ihmiset asuvat saasteen keskellä, lähettävät lapsensa kasvatuskoteihin ja tapaavat heitä vain viikonloppuisin. Yläpuolisten välillä kuitenkin liikkuu huhuja siitä, miten uudisasukkaiden lapsilla on hämäränlahjoja, joka karttaa ihmisiä muuttamasta veden alle.
Eräänä päivänä Ty on tavanomaisilla tutkimusretkillään meren pohjassa, kun hän törmää Gemmaan. Yläpuolella asustavaan ikätoveriinsa, joka etsii kadonnutta veljeään. Ty kertoo Gemmalle elämästä veden alapuolella, mikä kiehtoo Gemmaa kovasti. Mutta pinnanalainen yhteisö on vaarassa. Lainsuojattomien ryhmä Krottiliiga on alkanut tehdä ilkivaltaa uudisasukkaille ja valtio on antanut uudisasukkaiden tehtäväksi napata nämä nuoret vaaralliset rikolliset.
Teos on erittäin mielenkiintoinen ja vauhdikas kertomus. Kiinnostukseni heräsi heti ensimmäisestä sanasta eikä loppunut edes viimeisen jälkeen. Kirja vie mukanaan ja saa ajattelemaan tulevaisuuden mahdollisuuksia. Olisiko mahdollista, että osa meistä muuttaisi veden alle asumaan?
Kat Falls on saanut kirjaan todellisuuden tuntua lisäämällä hieman romantiikkaa päähenkilöiden välille, mikä tekee siitä kiinnostavamman. Tarina on täynnä myös helposti ymmärrettävää ja opettavaista tiedettä.
Kat Falls: Veden alla
Tammi 2011
| Hahmot |
|
| Tunnelma |
|
| Kiinnostavuus |




