pamalaton-jumaus-ETUPamalaton jumaus

Raid -kirjoista tunnetun dekkaristi Harri Nykäsen nuortenromaanissa kolmetoistavuotiaat Roihuvuorelaiset ystävykset Pertti ja Pauli, tai tutummin Johnny ja Bantzo, viettävät kesälomaansa. Kesäloman lopulla alkaa kuitenkin tapahtua normaalista poikkeavia asioita.  Kaikki saa alkunsa, kun Ystävykset saavat käsiinsä dynamiittipötkön ja syntyy jumalaton pamaus.

Eletään kesää 1974, sitä kesää jolloin Johnny sai ensimmäisen moponsa ja Bantzo hyppäsi Marjaniemen uimatornin ylätasanteelta pilkkopimeässä. Tuona kesänä Johnnysta tuli talon pingismestari kun taas Bantzo hajotti mailan ja rystysensä tullessaan toiseksi.  Vaikka nämä unohtumattomat tapahtumat jostain syystä unohtuisivatkin, niin ennen kaikkea vietettiin sitä kesää, jolloin rahalähetin ryöstö Herttoniemessä toi yllättävää lisäpotkua ja jännitystä nuorten miehenalkujen elämään.

Kesäloman koittaessa on tyypillistä yrittää ottaa siitä kaikki ilo irti ja tehdä asioita joita ei muuten ehtisi tehdä. Kesälomalla hankitaan kokemuksia ja tärkeitä muistoja. Johnny ja Bantzo toimivat juuri näin. Heidän elämänsä on varsin tavallista: eräänä päivänä käydään retkellä ja toisena jäätelöllä. Muutkin räjähdyksenomaiset asiat saavat kaverukset laittamaan etusijalle sen, mikä kuulostaa hyvältä eikä sitä, mitä vanhempien mielestä kuuluisi tehdä.

Todellisen käänteen poikien kesälomaan tuo kuitenkin vasta lähialueella tapahtuva rahalähetin ryöstö, joka opettaa uteliaat pojat lopullisesti kiinnittämään huomiota ympärillään tapahtuviin asioihin. Tapaukselle lisäpotkua antaakin vielä se, että poikien eräänlaisena päämajana pitämän siirtolapuutarhan lähistöllä alkaa näkyä eräs tietty Opel epäilyttävän usein.

Harri Nykäsen Pamalaton jumaus on nuorille suunnattu kirja, jonka keskeisenä teemana voidaan pitää ystävyyttä ja siihen liittyviä tuntemuksia kuten iloa, kiintymystä, jännitystä sekä kateutta. Pamalaton Jumaus on hyvää lukemista kesälle, ja kirjailijan tyyli on helppolukuista ja miellyttävää. Nykänen kuvaileekin Johnnyn ja Bantzon huoletonta kesälomaelämää tarkasti mutta leikkisästi. Lisämaustetta kirjalle antaa kaverusten nokkela sanailu, keskinäiset vitsit sekä erilaiset sanamuunnokset.

Kirja sijoittuu 1970-luvun Helsingin Roihuvuoreen jossa Johnnyn ja Bantzo asuvat. Juoni on rakennettu poikien arjen ja muiden tapahtumien välille, ja yllätyksiä ja käänteitä tarjoillaan riittävän usein. Kirja on loistavaa kesälomalukemista niille, jotka haluavat heittäytyä lomatunnelmaan.

Harri Nykänen: Pamalaton jumaus
WSOY 2011

 

Juoni
arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio_miinus
Uskottavuus
arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio_miinus arvio_miinus
Henkilöhahmot
arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio_plus arvio_plus