Tietoja

Julkaistu keskiviikko, 08 kesäkuu 2011 01:00

Kirjoittanut Tuija Pyhäranta

Harmaata valoa

Ruta Sepetys kirjoitti kirjan isosetänsä perheen kokemuksista toisen maailmansodan aikaisessa Neuvostoliitossa. Kirja on raskasta luettavaa, ja tarina jää lukijalle etäiseksi.

On 14.6.1941, ja pian on alkamassa vasta 14-vuotiaan Linan ja hänen perheensä matka neuvostosotilaiden miehittämästä Liettuasta kohti Siperian tuhoamisleirejä. Linan isä on neuvostovaltaa vastustava patriootti, ja niinpä koko perhe – tuhansien muiden tavoin – joutuu kärsimään.

Tarina on tosi, eikä sitä siksi voi kritisoida. Kirjaksi se on kuitenkin taipunut kankeasti. Juoni etenee hitaasti ja töksähtelevä tunnelmakuvaus toistaa itseään. Lyhyehköön teokseen on valittu mukaan runsas joukko juonen kannalta epäolennaisia tapahtumia, joita kuvataan pintapuolisesti. Kirjailijan olisikin suonut keskittyvän vain muutamaan tapahtumaan ja henkilöhahmojen motiivien, unelmien ja tunteiden kuvaukseen.

Kun silmitöntä väkivaltaa ja kärsimystä on kuvattu runsaasti mutta pintapuolisesti, alkaa olo olla kuin lukisi sanomalehden ulkomaansivua joidenkin todella surullisten tapahtumien jälkeen. Kaikki tuntuu kamalalta mutta kaukaiselta, eikä teos kannusta samaistumaan.

Ongelma saattaa olla aiheen henkilökohtaisuus kirjailijalle, joka paradoksaalisesti etäännyttää lukijan tarinasta. Kirjan keskiössä on nimittäin kirjailija Ruta Sepetyksen isosedän perhe, ja ehkä siksi henkilökuvaus jää yksiulotteiseksi: päähenkilöt ovat hyviä, muut pahoja. On ymmärrettävää, ettei kirjailijan ote sodan keskellä eläneisiin isovanhempiinsa on kritiikitön ja toisaalta isovanhempia kaltoin kohdelleisiin ihmisiin puhtaan vihamielinen, mutta tapahtumista irrallisen lukijan kannalta tulos on turhauttava.

Eivät ihmiset ole yksiselitteisen hyviä tai pahoja sodassakaan – tai ehkä kaikkein vähiten siellä.

Onnistunut ratkaisu on tarinan rytmittäminen Linan muistelujaksojen avulla. Ne tuovat näkyviin sen, että myöhemmin ulosteiden keskeltä ruokaa etsivä Lina on joskus ollut aivan tavallinen taideopinnoista haaveileva tyttö. Jaksojen avulla rikotaan päähenkilöön ja lukijan välissä oleva vuosikymmenten, historiallisen tilanteen ja maantieteellisten rajojen synnyttämä muuri.

Puutteista huolimatta Harmaata valoa herättää pohtimaan Baltian maiden lähihistoriaa, ja siinä on sen vahvuus. Natsi-Saksan keskistysleirit ovat meille tuttuja, mutta vähemmälle huomiolle ovat jääneet Neuvostoliiton kauheudet.

Aihevalinta
Tunnelma
Juoni