- Tietoja
- Julkaistu maanantai, 07 kesäkuu 2010 00:00
- Kirjoittanut Noora Wikman
Siilin eleganssi
Kyynisen, elämän ehtoopuolta lähestyvän ovenvartijarouvan ja 12-vuotiaan superälykkään, itsemurhaa hautovan tytön elämät saavat uuden suunnan, kun naapuriin muuttaa japanilainen herra Ozu. Muriel Barberyn teos Siilin eleganssi kuvaa ihastuttavalla tavalla kovan ulkokuoren alle piiloutuvaa sisäistä maailmaa, herkkyyttä ja ystävyyttä.
Renée Michel on pariisilaisen hienostotalon rujo ovenvartijarouva. Vapaa-ajallaan Renée ahmii kulttuuria: kirjallisuutta, musiikkia, maalaustaidetta, elokuvia. Hän tekee oivaltavia havaintoja ympäröivästä yhteisöstä, talon asukkaista ja yhteiskunnasta, siteeraa mielessään Tolstoita, ihailee asetelmamaalauksia ja saa kylmiä väreitä japanilaisista taide-elokuvista. Sanalla sanoen Renée on sivistynyt. Kukaan vain ei tiedä sitä.
Renée sopii ulkoisesti niin hyvin tyypillisen ovenvartijarouvan ja alemman yhteiskuntaluokan edustajan muottiin, että kukaan talon asukkaista ei tule kyseenalaistaneeksi Renéen todellista olemusta. Ei sillä, että siihen olisi edes tarvetta, harva heistä huomaa talon aulassa puuhailevaa naista. Reneé näkee myös paljon vaivaa salatakseen todellisen luontonsa muulta maailmalta. Hän näyttelee mielellään tyhmää, ajattelematonta massaan sulautuvaa työläistä.
Paloma taas on 12-vuotias lapsinero. Äärimmäisen lahjakas tyttö on kyllästynyt elämäänsä, jossa kaikki muut ovat häntä tyhmempiä ja jossa tulevaisuus näyttää ennalta määrätyltä. Eliittiperheen nuori vesa näkee elämänsä aivottoman pintaliidon jatkumona, josta voi pelastaa vain itsemurha. Kuten Renée, myös Paloma haluaa pitää älylliset lahjansa omana tietonaan, piilossa muilta. Kun taloon muuttaa kiinnostava japanilainen herra, Renéen ja Paloman elämä muuttuu. Kakuro Ozu näkee molempien piikikkään ulkokuoren alla piilevän eleganssin.
Siilin eleganssi koostuu Renéen ja Paloman pohdiskeluista elämästä, yhteiskunnasta ja taiteesta. Renéen puheenvuorot ovat miellyttäviä ja oivaltavia, mutta Paloman angstailu on lähinnä ärsyttävää. Naista ja tyttöä yhdistää salattu älyllinen potentiaali, jota muu yhteisö ei näe, koska se ei vaivaudu katsomaan pintaa syvemmälle. Molemmat hahmot ovat varsin onnistuneita ja loppujen lopuksi sympaattisiakin, kun lukija alkaa ymmärtää heidän vaikuttimiaan.
Tilannekomiikkaa kirjaan tuovat talon stereotypinen asukaskaarti, jonka tyhjäpäistä elämää Renée ja Paloma tahoillaan tarkastelevat, toinen sisä- ja toinen ulkopuolelta, molemmat yhtä huvittuneina. Ranskalaisen luokkayhteiskunnan ymmärtäminen vain on suomalaisessa kontekstissa vähän hankalaa. Toki Suomessakin on tuloeroja, ja hienostotalon elitistiset asukkaat on helppo nähdä sielunsa silmillä, mutta puheet omistavasta luokasta ja luokkarajojen ylittämisen mahdottomuudesta tuntuvat aika kaukaisilta.
Parasta kirjassa on kaunis kieli. Lauseet ovat hengästyttävän pitkiä ja kaikkia taiteen (ja kieliopin) sääntöjä noudattaen muodostettu. Lauseet tuntuvat jatkuvan ikuisesti, ja niiden tekninen toteutus on niin hengästyttävää, että sisäluku meinaa välillä unohtua sitä ihaillessa. Sujuvasta suomennoksesta voi vain arvailla, minkälainen elämys olisi lukea kirjaa alkuperäiskielellä.
| Kieli |
 |
| Hahmot |
 |
| Tarina |
|
