- Tietoja
- Julkaistu perjantai, 28 toukokuu 2010 00:00
- Kirjoittanut Janina Laakkonen
Runo vieköön
Runo vieköön on kuudentoista erilaisen kirjoittajan runokokoelma, jossa suomalaisen kirjallisuuden taiturit tekevät aikahypyn takaisin nuoruusvuosiin. Runokokoelma ei tarjoa suoraa puheenvuoroa oman aikakautemme nuorilta, mutta se ulottuu silti jokaisen aikuisikää saavuttavan maailmaan.
Rehellisistä omakuvista, lapsuuden rippeistä ja sydänpäätteellisistä tekstiviesteistä rakentuvat runot pitävät tiukasti kiinni nuorille ominaisista aineksista. Kirjoittajien kynänkärki viipyykin paikoin jopa niin turvallisilla vesillä, etteivät jo monissa romaaneissa esiintyneet aiheet tunnu tuovan mitään uutta näidenkään kansien väliin. Kouluyhteisöissä tai kaveripiireissä parjataan ja pärjätään, jolloin jaetut kokemukset heijastavat varsin perinteistä kuvaa nuorten maailmasta.
Niin tai näin, uuden kohdeyleisölleen uskollisen runokokoelman voidaan kuitenkin katsoa onnistuneen erinomaisesti. Nimekkään kirjoittajakaartin panostus näkyy teoksessa erilaisten aihepiirien sekamelskana, joita kuitenkin yhdistää yksi ainut päämäärä: nuoruuden kuvaaminen. Olipa kyseessä sitten teini-iän kasvukivut, yhteisöjen roolijaot tai vaikkapa omaelämänkerralliset minäkuvat, vie kokoelma lukijansa suoraan kaikille tuttuun näkymään.
Runo vieköön ei kompastu täysin tavanomaiseen muotoon, sillä mukaan on mahdutettu myös satiirisia sarjakuvapätkiä. Jokaisesta lajittelemattomasta tekstistä kumpuaa kokemuksia, joihin lukijan on helppo eläytyä. Kirjoittajat leikittelevät eri aistien sekä tuntemusten varassa, vaikka osa runojen sanomasta kätkeytyykin ovelasti kielikuvien taakse.
Hannu Hirvonen luonnehtii elollistamalla elotonta, kun taas Johanna Venhon runoissa rakkaus on yksi merkittävä aihe. Lukijaa pyritään lähestymään toisistaan poikkeavien teemojen kautta, jotka eivät välttämättä puhuttele pelkästään nuorten ikäryhmää.
Omassa sarjassaan Runo vieköön on toimiva kokonaisuus, joka onnistuu aluevaltauksessaan varsin hyvin. Kokoelman runojen toisistaan poikkeavat tyylit eivät luo runojen välille tasaista siltaa, mutta muutamia yhteisiä tekijöitä on kyllä havaittavissa. Tietynlainen kepeämielisyys seuraa tekstistä toiseen, ja välillä joidenkin aiheiden käsittelyssä toivoisi jopa syvempää kokemusta.
Kokoelman loppusanoihin kiteytyy ajatus siitä, kuinka perinteinen lapsi- ja aikuisrunous jättää tilaa nuorisogenreä palveleville teoksille. Ei liene siis epäselvää, että tuoreen runokirjan toimittanutta Kari Levolaa kiinnostaa uuden kategorian esiin tuominen. Hänen ja teoksen eteen pakertaneiden kirjoittajien työ ei ainakaan eksynyt päämäärästään. Mikäli nuorisorunoutta ei vielä hetki sitten ollut, niin nyt on.
| Monipuolisuus |
  |
| Kokonaisuus |
|
| Kuvitus |
|
