Erne

Kirjoittaja:
Lisätty:
02.09.09 16:01
Katsottu:
280

Täällä taas

Päivälleen puolitoista vuotta sitten lopetin työt Fleimin toimitussihteerinä. Ensiksi osallistuin Suomen Lähetysseuran lähetyskurssille, jonka jälkeen työskentelin samassa järjestössä hetken aikaa. Odottelin lähtöä lähetystyöhön Tansaniaan.

 

Lähtö kuitenkin siirtyi kahdesti, joten kuluvan vuoden alussa aloitin nuorisotyönohjaajan sijaisena porvoolaisessa seurakunnassa. Sijaisuus loppui toissapäivänä ja edelleen odotan lähtöä Tansaniaan. Se tapahtuu näillä näkymin tammikuussa 2010.

 

Sitä odotellessa olen taas takaisin Fleimin vahvuudessa, joten tästä se taas lähtee. Aluksi täytyy ottaa näitä uudistuneita sivuja haltuun, sen verran harvakseltaan täällä on tullut vierailtua viime aikoina. Joka tapauksessa tuntuu ihan hyvältä olla taas täällä s{=)}