Oli lauantai-ilta. Edessäni oli tyhjä matkalaukku ja pää löi tyhjää, en millään olisi halunnut viettää viimeistä lomaviikkoa riparilla. Pakkasin kuitenkin ja kaivauduin sänkyyn, viisari oli jättäny kakkosen jo taakseen.

Aamulla heräsin väsyneenä, mutta positiivisempana. Jokainen ripari oli aina ollut odotuksia parempi. Näimpä kun saavuin kirkolle olin jo melkein innoissani, melkein. Isosporukka oli suurelta osalta tuntematon, mutta tulimme mukavasti toimeen jo heti alkuun, nuorista en tiennyt mitä ajatella, he vain olivat.

Ensimmäiset päivät menivät tutustumiseen. Pelasimme ulkona yhdessä koripalloa ja sisällä Aliasta. Jännittävät olympiakisat lisäsivät ryhmähenkeä ja lopulta osasin kaikkien nimet. Kävi ilmi että nuorista löytyi ihmisiä joka lähtöön: oli villiä, oli hiljaista, oli muusikkoa, näyttelijää ja taiteilijaa, oli fiksua, oli urheilijaa...

Keskiviikkona leiri alkoi luistaa jo astetta paremmin. Nuoret alkoivat laulaa ja taputtaa Evankeliumin tahdissa. Raamikset alkoivat luistaa paremmin, joka sai osan isosista hyppimään tasajalkaa.   Aurinkokin jaksoi paistaa keräten yhden jos toisenkin veden ääreen. (Täytyy myös mainita että näin elämäni ensimmäisen onnistuneen Kirvesvartta-sketsin).

Villin puoleisia kun osa nuorista kuitenkin oli, ei vastoinkäymisiltä vältytty. Täytyy kyllä kuitenkin sanoa että kaikki osoittautuivat lopulta kelpo kansalaisiksi. Ja sitten koitti mielestäni ehkä koko leirin kohokohta: raamikset olivat ohi, mutta siellä me vain istuimme sekalaisella porukalla keskustelemassa raamatusta! Keskustelimme sen tarinoista, nimilistoista ja maailmanlopusta, taisimme sivuta ohimennen myös isoskoulutusta.

Ja sitten, aivan liian nopeasti, koitti viimeinen ilta. Kynttilähartaus. Jokainen sanoi sanasen, yksi paperi syttyi tuleen ja me isoset luimme jokainen yhden raamatunkohdan. Se oli pitkä yö, pidempi kuin yksikään toinen. Tiedän sen koska olin joka yö yövahtina. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä tiesin oman sänkyni olevan vain tuntien päässä.

Holma 2 oli, aivan kuten kaikki leirini, parempi kuin mitä odotin. Vaikka alussa harmittelin viimeistä lomaviikkoa, olin lopussa erittäin iloinen. Ainoa asia leirissä joka minua jäi loppujen lopuksi harmittamaan oli se, että minulla ei ollut omaa ryhmää. Raamikset tuovat leirille aina syvemmän ulottuvuuden, ja se puuttui tästä leiristä, varsinkin kun nukuin aina raamisalustusten aikana.

Konfirmaatio on vielä edessäpäin, joten sitä odotellessa... voisin pienentää läksypinoani joka on ilmestynyt päydälleni abivuoden mukana :/

Sanoista tekoihin, raportoin jos konfirmaatiossa tapahtuu jotain huisin jännää, tai ehkä en, tai ehkä raportoin muuten vaan.. Jää nähtäväksi...

Ciao for now!