Tiistaina päätimme mennä kahden muun uuden vapaaehtoisen kanssa aerobiciin. Olimme käyneet kuntosalilla vain kerran aiemmin, joten lähdimme hyvissä ajoin, mutta jouduimme silti oikaisemaan mutaista reittiä pitkin, koska käännyimme yhdessä kulmassa väärään suuntaan. (Eksyminenhän Xylokastrossa on käytännössä mahdotonta, koska kaupunki on äärimmäisen pieni, mutta reitiltä poikkeaminen toki onnistuu ainakin minulta.) Kiristimme tahtia ja ehdimme kuin ehdimmekin kuntosalille tasan kahdeksaksi. Siellä muutama turkkilainen vapaaehtoinen jo odotteli tunnin alkua.

Ohjaaja saapui varttia yli kahdeksan. Ensimmäinen kreikkalainen tuli paikalle kahtakymmentä yli, ja katsoi asiakseen valittaa meille mutaisista kengistä, tai niin ainakin oletan, sillä hän puhui tietysti kreikkaa. Vastaavasti tunti loppui viittätoista minuuttia myöhemmin.

Olin toki etukäteen tietoinen siitä, että kreikkalaisilla on erilainen aikakäsitys kuin suomalaisilla, ja luulin osaavani varautua siihen. Ajattelin, että jos erimerkiksi sovin tapaamisen jonkun kreikkalaisen kanssa, otan vaikka kirjan mukaan ja luen sitä odotellessani, sillä tämä on kuitenkin myöhässä. Tähän mennessä en ole sopinut vielä yhtään tapaamista kenenkään kreikkalaisen kanssa, mutta erilainen suhtautuminen ajankohtiin näkyy muussakin elämässä, ja muidenkin kuin kreikkalaisten kohdalla. Täällä pitempään oleskelleiden vapaaehtoisten käsitys ajasta on myös kaikkea  uuta kuin täsmällinen.

Keskiviikkona minulla oli ensimmäinen kreikantuntini. Tunnin piti alkaa noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, ja olin sopinut meneväni samaa matkaa erää ranskalaisen kanssa. Kymmentä yli kolme ehdotin, että voisimme alkaa lähteä kävelemään. Tarkistan vain meilini, ranskalainen ilmoitti. Saavuimme paikalle puoli neljä. Opettaja oli paikalla, mutta opetus ei ollut vielä alkanut – ehkä koska meitä odotettiin, kreikanryhmässämme on vain kuusi ihmistä.

Vaikka minusta on todella omituista, että aerobic alkaa vartin myöhässä, huomaan alkaneeni myös nauttia aikakäsityksen mahdollisuuksista. Aamulla on mukava jäädä hetkeksi vielä sänkyyn, kun tietää, että ketään ei kiinnosta, vaikka töihin tulisi kymmenen minuuttia (tai puoli tuntia) myöhässä. Koska töissä ei niin kamalasti tekemistä minulle ole, ei minun silti tarvitse jäädä vastaavasti pitemmäksi aikaa. Vapaaehtoistyöstä ei tietenkään saa palkkaa, mikä varmaan osittain selittää kuviota.

Myös kreikkalaisten käsitys tilasta poikkeaa suomalaisesta. Eniten sen huomaa kadulla kävellessään: ulkona yksinkertaisesti tapahtuu paljon enemmän kuin Suomessa. Kissat ja koirat kävelevät jalkakäytävillä, ihmiset kävelevät autotiellä, autot kaasuttavat jalankulkijoista välittämättä, moottoripyörät pärisevät, polkupyörät kilisevät. Iltaisin mummot ja vähän nuoremmatkin kantavat valkoiset muovituolit kadulle ja viettävät iltaa siinä, kun enää ei ole niin kuuma olla ulkona. Xylokastrossa jalkakäytävät ovat sen verran kapeat, että heidät on helpointa ohittaa autotien kautta, ja koska monet myös pysäköivät jalkakäytävälle eikä liikennettä ole kovin paljon, on ihan tavallista kävellä keskellä tietä.

Osittain kuumuudesta johtuen xylokastrolaisten yhteinen olohuone on ranta. Viikonloppuisin ja päivisin ennen siestaa uimassa on koko kaupunki, sekä näin kesällä paljon kreikkalaisia turisteja myös. Onneksi tilaa riittää kaikille. Koska Kreikassa nukutaan päivällä, kaikki ovat iltaisin virkeitä ja voivat istua ravintoloissa. Arkisin noin yhdeksästä kahteentoista ja viikonloppuisin myöhempään kukaan ei enää makaa rannalla, vaan kaikki tulevat kävelemään pitkin rantabulevardia. Kävelykatu on kaunis, mutta ei varsinaisesti vie minnekään, ja siksi ilmiö vaikutti minusta aluksi kummalliselta. Uskoakseni kukaan ei olekaan menossa minnekään, vaan kaikki ovat vain iltakävelyllä ja tapaavat tuttujaan. Näin pienessä kaupungissa tuttuihin nimittäin törmää jatkuvasti, minä lähinnä työpaikkani lapsiin. Lapsetkin ovat nimittäin illanvietossa mukana ja istuvat ravintoloissa yhtä myöhään kuin vanhempansa.

Teoriani mukaan niin ajan kuin tilan hahmottaminen tällä tavalla selittyy ilmastolla. Ei ole suurta eroa, istuuko kadulla vai parvekkeella vai sisällä, kun ovet ja ikkunat on kuitenkin jatkuvasti pidettävä auki ja talot ovat täällä korkeintaan kolmikerroksisia, joten parvekkeella oleva voi helposti keskustella kadulla kävelijän kanssa. Epätäsmällisyys luultavasti johtuu myös kuumuudesta, koska päivällä ei kerta kaikkiaan jaksa olla kovin tehokas, ja asiat jäävät helposti viime tippaan. Tällä säällä ei kukaan jaksa stressata siitä, tuleeko 15 minuuttia aiemmin vai myöhemmin.

Aiheesta hiukan poiketen selostan vielä, miten pankkiasioideni kanssa lopulta kävi.

Menin pankkiin perjantaina (tässä näkyy myös alkanut kreikkalaistumiseni, minun oli alun perin tarkoitus mennä maanantaina) ja pyysin ainoalta englanninkielentaitoiselta virkailijalta pankkikorttiani. Tähän mennessä minulla oli ollut vain pankkikirja. Kortti löytyi hetken etsimisen jälkeen: siinä luki isoilla kirjaimilla A. J. HYVARINEN, ja sain sen mukana muutaman paperin, joissa tärkeät kortin käyttöön liittyvät asiat oli selostettu selkeällä kreikan kielellä.

Lähdin heti pankkiautomaatille, koska tarvitsin rahaa. Automaatin kielen sai kuin saikin vaihdettua englanniksi, joten kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes kortti olisi pitänyt ottaa ulos automaatista. Automaatti työnsi korttia ulos noin senttimetrin verran. Yritin vetää sen pois, mutta se oli niin tiukasti automaatin puristuksessa, etten onnistunut. Automaatti piipitti, nielaisi kortin taas ja ilmoitti, että oman turvallisuuteni takia kortti on täten viety, ota yhteys pankkiin. Palasin pankkiin ja selitin asiani samalle englanninkielentaitoiselle virkailijalle. Hän haki kortin parinkymmenen minuutin päästä takaisin ja selitti jotakin, missä en enää pysynyt kärryillä. Lopulta hän lähti luokseni automaatille ja näytti, kuinka kortti on ensin aktivoitava, ennen kuin sitä voi käyttää. Oletettavasti asia oli selitetty jossakin kreikankielisessä paperissa. Virkailija aktivoi kortin puolestani ja seisoi vieressä, kun nostin rahaa. En taaskaan saanut korttia ulos, mutta virkailija sai ja selitti, että siitä pitää vetää kovempaa. Rahat tulivat automaatista myös, joten sikäli tarinan loppu on onnellinen. En vain tiedä, mitä teen, kun seuraavan kerran tarvitsen rahaa, koska epäilen vahvasti, saanko korttia ulos silläkään kertaa.