Ensimmäinen ajatus, kun näen Kreikan lentokoneen ikkunasta: onpas paljon vuoria. Ensimmäinen ajatus, kun astun ulos koneesta: onpas täällä kuuma. Yllättävää kyllä kaikki sujuu hyvin, ja pääsen bussilla ensin lentokentältä Kifissokseen, mistä osaan jatkaa oikealla bussilla Xylokastroon, vaikka kuljettaja ei puhu sanaakaan englantia. Ensimmäinen ajatus, kun näen Xylokastron: onpas matalia taloja.

Mies Orfeas Organisationista (nimi ei tartu päähäni) ohjaa minut EVS-vapaaehtoisten taloon numero 1, kotiini seuraavan kuuden kuukauden ajaksi. Muut vapaaehtoiset tulevat kättelemään: tapaan itävaltalaisen, saksalaisen, ranskalaisen, tsekkiläisen ja turkkilaisen enkä vielä opi kenenkään nimeä itävaltalaista tyttöä lukuun ottamatta: hän, Lisa, on huonekaverini ja työskentelee myös kanssani, kunnes lähtee syyskuussa. Illalla en jaksa muuta kuin laittaa tavarat kaappiin ja pari valokuvaa seinälle ja käydä nukkumaan, 16 tunnin yhtäjaksoinen matkustaminen on väsyttävää.

Aamulla makaan sängyssä puolihorroksessa ja ihmettelen lintujen laulua: ne eivät sano ”tsirp tsirp” vaan enemmänkin ”tsriip tsriip”. Kun herään, selviää, että muut ovat käyneet uimassa. Itse lähden syötyäni Orfeas Organisationin, järjestön, joka koordinoi oleskeluni täällä, toimistolle. Minulle selitetään asunnon säännöt: ei saa meluta puoli kolmen ja puoli kuuden välillä, koska se voi kuulua muihin taloihin, jossa vietetään siestaa, pitää osallistua siivoamiseen, ei saa heittää vessapaperia pönttöön vaan se pitää laittaa roskikseen. Tämän jälkeen menemme rekisteröimään minut johonkin viralliseen toimistoon, avaamaan minulle pankkitilin ja hankkimaan kännykkäliittymän. Pankkikirjassani lukee nimen kohdalla: ”Ada-Maria Juhani Hyvärinen”. Isän nimi haluttiin tietää myös liittymää avatessa, se kun ei yllättäen lukenut henkilöllisuustodistuksessani. Toivottavasti minua ei vielä epäillä jonkun toisen pankkitilin käytöstä, kun henkilökortissa lukee ”Ada-Maaria”. Ja toivottavasti missään allekirjoittamassani paperissa en luvannut esimerkiksi luovuttaa koko omaisuuttani Kreikan valtiolle: en tiedä yhtään, mitä niissä luki, koska osaan kreikkaa ehkä kymmenen sanaa.

Kaikki on vielä uutta ja outoa, joten onneksi en ole täällä yksin. Muut vapaaehtoiset neuvovat ja tarjoutuvat auttamaan, eikä mikään siksi ole liian vaikeaa. Koska olen ollut täällä vasta hetken, tuntuu tiskaaminenkin enemmän kodin leikkimiseltä kuin oikealta kotityötä. Oltuani yhden vuorokauden maassa on kuumuus edelleen asia, johon kiinnitän jatkuvasti huomiota, samoin vuoret: minunlaiselleni eksyjälle on helpompaa, kun voi katsoa vuorta kaupungin länsipuolella ja päätellä siitä, mihin suuntaan on menossa.