Bass'n Helen - Onnellinen
- Tietoja
- Julkaistu 11.09.2008 01:00
- Kirjoittanut Tuomas Auvinen
|
Monipuolisempi kuin koskaan |
|
![]() ![]() |
Monipuolisempi kuin koskaan
Monessa mielessä uraauurtavan Bass'n Helenin taival jatkuu. Yhtyeen yhdeksäs studioalbumi kantaa nimeä Onnellinen. Levy tarjoaa taattua BnH-laatua vanhoille faneille, mutta toimii myös portinavaajana yhtyeen musiikkiin keltanokille.
Onnellinen-levyllä Bass'n Helen on säilyttänyt persoonallisen ominaissoundinsa, joka muodostuu pitkälti solistin Harri Heleniuksen äänestä, sen ihailtavan korvaamattomasta ilmaisuvoimasta, sekä tietystä yhtyeelle ominaisesta poljennosta. Toisaalta levy eroaa hiukan edellisistä, mikä osoittaa, ettei yhtye ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan pyrkii jatkuvasti eteenpäin. Onnellinen esittelee todellisen tyylien kirjon. Jotkut kappaleet voisi lokeroida raskaaseen rokkiin, kun taas toiset soivat rennon soulahtavasti. Monipuolisuutta levylle tuovat taitavasti sovitetut jouset, joita käytetään perinteistä poiketen myös rytmisoittimina. Levyn parhaimmistoksi monen kappaleen kohdalla muodostuu taitava rytminkäsittely, joka tarjoaa yllätyksellisyyttä esimerkiksi sekoittamalla kappaleen alun kitarariffiä eri tahdinosalla lähtevään rumpukomppiin. Albumin avausraita Lähdetään on paketin ehdoton hitti. Pohdiskelevat ja taitavat sanoitukset tarjoavat kuulijalle pureskeltavaa. Valmiita vastauksia etsivä joutuu pahasti pettymään. Enemmän elämänkokemusta omaavat kuulijat taas varmasti pitävät lyriikasta. Sanoituksellisesti hienoimmat laulut ovat avausraita sekä nelosraita Seitsemän. BnH jatkaa Onnellinen levyn myötä omaa polkuaan, jota se on kulkenut jo 16 vuotta. Kokonaisuus on sopivan rouhea eikä ärsyttävän sliipattu, kiitos oman levy-yhtiön. Tällä levyllä luulisi BnH:n säilyttävän paikkansa radioiden soittolistoilla. Toivottavasti yhtyettä kohdellaan reilusti myös sekulaaripuolella hengellisestä sanomasta huolimatta. Ja sitten seuraavaa levyä innolla odottelemaan. |
pinnalla
Verkonpaino etsii kuuminta piispaa
Nuorille suunnattu kirkon Facebook-sivu Verkonpaino kyselee tiistai-iltana julkaistussa päivityksessä, kuka kirkon piispoista on "kuumin". Päivitykseen liittyy kuvankäsittelyohjelmalla luotu kuva, jossa piispojen päät on yhdistetty miesvartaloihin. Jokaisesta piispasta on kuvaus, joka ulkoisen habituksen sijaan keskittyy luonnekuvaukseen. Äänestää voi tykkäämällä. Päivityksen takaa löytyy Nuorten aikuisten vaikuttamisverkoston Navin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri. Varapuheenjohtaja Amanda Kaura kertoo miettineensä kuumin piispa -teemaa huumorimielessä jo viime viikolla kirkolliskokouksen yhteydessä. Tästä pohdinnasta se jalostui päivitykseksi Verkonpainoon. Äänestä täällä.
Video kutsuu Lähetysjuhlille - Ja herättää närää
Vajaan kuukauden päästä järjestetään Helsingissä valtakunnalliset Lähetysjuhlat. Osallistujia kutsutaan paikalle muun muassa musiikkivideossa, jossa Jaakko Löytyn sanoittama virsi Siunaa koko maailmaa esitetään tuoreena versiona. Jo peräti yli 10 000 katsojaa keränneellä musiikkivideolla esiintyvät Jaakko Löytty, räppäri Daikini, tanssiryhmä Xaris Finlandin harjoittelijat, Olanrewaju Iwalehin afrikkalaisen lauluryhmänsä kanssa ja pop-laulaja Heidi Simojoki. Kotimaa24 kertoo, että videota on arvosteltu myös sukupuolistereotypioiden ruokkimisesta. Lue lisää.
Kirkkohistoriaan voi tutustua Facebookissa
Suomen kirkon historian merkkipaaluihin voi tutustua Kirkko Suomessa Facebook-sivun aikajanalla. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkohistorian laitoksen yliopistonlehtori Mikko Ketola sekä tutkija Juha Meriläinen ovat vuoden 2012 lopulta lähtien tehneet kirkon Facebook-sivun aikajanalle miniartikkeleja muun muassa Pyhästä Henrikistä, kirkosta isonvihan aikana, vuoden 1923 uskonnonvapauslaista ja ensimmäisten naispappien vihkimisestä vuonna 1988. Facebook-sivun seuraajat voivat kommentoida ja keskustella historian tapahtumista sekä ehdottaa sivuilla myös Suomen kirkon historian merkkipaaluja. Lue lisää.
Vappugospelissa megashow – liveraportointia Facebookissa
Vappugospel valloittaa tänään Kouvolan jäähallin. Pääesiintyjäksi on on buukattu neljän bändin megashow: lauteille nousevat Katajainen Kansa, GodFM, Immanuel ja Pastorit. VG:n mukaan luvassa on huikea erilaisetn musiikkityylien, tanssin ja lavaperformanssien yhdistelmä. All Stars Shown puuhamies Samu Räikkönen puolestaan vihjaa luvassa olevan jopa vähän Justin Bieberiä. Käytännössä pääesiintyjänosto tarkoittaa sitä, että All Stars Shown ja isobritannialaisen LZ7:n järjestystä aikatauluissa muutetaan niin, että illan viimeisenä ohjelmanumerona nähdään tämä megaspektaakkeli. Lue lisää.
Uskovaiset nuoret FB-ryhmä ahdistaa
Kotimaa-lehti kertoi viime viikolla Facebookissa toimivan yhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -ryhmän ahdistavan osaa jäsenistään. Kotimaan toimitukseen tuli yhteydenottoja ja mielipidekirjoitus ryhmän toiminnasta huolestuneilta nuorilta. Huolta kannetaan muun muassa siitä, suositellaanko tätä ryhmää ripareilla. Ryhmän ylläpitäjiä syytetään harhaoppisena pitämänsä materiaalin sensuroimisesta ja jäsenten uskonnäkemysten kyseenalaistamisesta. Ylläpitäjien toimintaa rinnastetaan hengeliseen väkivaltaan. Ryhmän johtaja sanoo ylläpidon ottavan vakavasti kaikki epäilyt hengelisestä väkivallasta. Lue lisää.
GoodMoodStockissa pätevä gospelkattaus
GoodMoodStock -kaupunkifestarit valtaavat Pieksämäen jälleen kesäkuussa. Esiintymislavoille ympäri kaupunkia nousevat muun muassa Petra-yhtyeestä tunnettu John Schlitt, Olli Helenius, HB, Kaemo, Deuteronomium, Kontrol ja Dust Eater Dogs. GoodMoodStock järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Tapahtumavastaava Lasse Herranen kertoo ensimmäisen vuoden onnistuneen hyvin sekä järjestelyiltään että tunnelmaltaan. Tänä vuonna festarit toteutetaan 14.-16.6. yhteistyössä kuukautta aiemmin järjestettävien Kuopion Kirkkopäivien kanssa. Katso John Schlittin videotervehdys!
Ripari tavoittaa valtaosan nuorista
Rippikoulu pitää edelleen pintansa seurakuntien kasvatustyössä: viime vuonna riparin kävi 83 prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta. Riparin käyneiden osuus pysyi samana edellisvuoteen verrattuna. Kun mukaan lasketaan myöhemmällä iällä rippikoulunsa käyneet, nousee luku 85,6 prosenttiin. Ripari tavoittaa tytöt ja pojat tasapuolisesti.Rippikoulukausi on jo kännistynyt ja tämänkin vuoden aikana seurakunnat järjestävät toimintaa noin 2200 rippikouluryhmälle. Riparilla tärkeintä on sosiaalinen kanssakäyminen ja yhdessä tekeminen. Joka vuosi noin 1000 suomalaista käy rippikoulun vasta aikuisiällä. Heille on kehitetty mahdollisuus osallistua rippikouluun myös verkossa. Lue lisää.
isostesti
arviot
| Levysuositus: Toivon lauluja |
| Toukokuun leffatärpit |
| Huhtikuun kirjasuositukset |
| Huhtikuun leffatärpit |
| Levysuositus: Syvyys |








Kommentit
Kommenttien RSS-syöte