Kerrankin itse kiinnostuin radiossa käytävästä keskustelusta. Siellä juontaja sanoi aika vähä pätöisellä äänellä että lupauksia ei ole olemassa ennen kuin ne rikotaan. Sen jälkeen tuli pitkä pätkä että tuli vain musiikkia ja mainoksia. Itse jäin tätä lausetta miettimään toden teolla. Tässä vähän ajan sisällä lupauksia on rikottu puolin jos toisinkin ja vähän joka ilmansuunnassa. Sen takia jotenkin tuntui että tämä lauset oli kuin tarkoitettu itselleni. Pitkän ajan kuluttua juontajat palasivat tähän aiheeseen ja perustelivat sitä monin eri tavoin, mutta lyhyesti sanottuna ihminen ei muista tai ajattele lupausta ennen kuin se rikotaan. Tätä nyt muutaman päivän pohtineena niin näinhän se menee.

Mietin minulle annettuja lupauksia ja niiden tarkoitusta sekä pysyvyyttä. Pakko se on itsekin myöntää etten edes ollut miettinyt niitä kaikkia lupauksia joita minulle oli annettu ennen kuin se kaikki päättyi ja lupaus rikottiin kerta heitolla. En voi sanoa ettenkö itse olisi koskaan rikkonut lupauksia mutta jotenkin tuon keskustelun jälkeen asiaa on alkanut miettimään ihan erilaisesta näkökulmasta. Onko olemassa sellaisia lupauksia joita ei vain voi rikkoa? Onko mikään lupaus edes lupaus jos sen pystyy rikkomaan yhtä helposti kuin kananmunan?

Olen sitä mieltä että lupaukselle pitäisi kokonaa keksiä uusi nimitys tai sitten kenenkään ei ikinä pitäisi tehdä lupauksia. Jos lupauksen tekee niin sitä ei mielestäni saa rikkoa mistään syystä. Tavallaan itse ainakin olen oppinut sen että jos kerran rikkoo lupauksen niin sen tekee taatusti myös uudestaan. Sen takia täytyy aina olla varuillaan jos ei halua että usko ihmisiin loppuu. Mutta missä vaiheessa voi uskaltautua elämään elämää ilman pelkoa lupauksien rikkoutumisesta? Kummia ajatuksia herätti moinen lausahdus :)