Aika ei kuitenkaan tunnu niin pitkältä. Aika viime kesäkuusta tähän päivään on mennyt todella nopeasti. Silti kun asiaa pysähtyy miettimään on paljon ehtinyt tapahtua. "Vanhoja" valokuvia katsellessa joutuu oikesti miettimään että "Onko toi mukula ollut joskus oikeasti noin pieni?". Ja kun jatkuvasti tapahtuu uutta ei ihan kaikkia hetkiä ehdi jäädä ihastelemaan ja ihmettelemään. Ensimmäiset hymyt, hampaat, istumiset ovat tulleet kohti hirveällä vauhdilla. Ja jatkuvasti on odotuksessa jotain uutta (tällä hetkellä ensimmäiset askeleet ja sanat). 

Mutta hyvä asia on se, että vaikka kaikkia spesiaali tapauksia ei tajua pistää merkille, on aina yhtä hienoa ottaa oma muksu syliin. Siihen jos tajuaa hetkeksi pysähtyä miettimään että miten siistiä se on. Siitä tulee lähes poikkeuksetta hyvälle tuulelle. 

Tämmöinen isukki blogi. Seuraava ehkä sitten uhmaiän kynnyksellä. Katotaan mitkä on fiilikset sitten.