Konkarien vinkit Raamattuun
- Tietoja
- Julkaistu perjantai, 04 marraskuu 2011 10:07
- Kirjoittanut Tuija Pyhäranta
|
Raamattu ei ole kirja vaan kirjakokoelma, jonka nuorimmatkin kirjat on kirjoitettu melkein 2000 vuotta sitten. Miten paksua opusta kuuluu lähestyä? Vai kannattaisiko sillä sittenkin heittää vesilintua? Ripariveteraanit Henri Harinen ja Iris Kuitunen tietävät. Henri Hariselle, 20, ja Iris Kuituselle, 17, Raamattu on tuttu teos. Henri on toiminut isosena ja isäntänä lukuisilla ripareilla, ja Irikselläkin leirejä on vastuutehtävissä takana jo useita. Suhdettaan Raamattuun molemmat kuvailevat läheiseksi. Ripareilla Iris ja Henri ovat paitsi lukeneet Raamattua itse, myös olleet opastamassa monia muita kirjakokoelman pariin. Nyt konkarit paljastavat parhaat vinkkinsä Raamattuun ensikertaa tutustuville. Lue porukalla ja keskustellen Jos Raamattu on entuudestaan vieras, sekä Henri että Iris suosittelevat aloittamaan lukemisen jostakin evankeliumista. Evankeliumit kertovat Jeesuksen elämästä. Kun ilosanoma on tuttu, on helpompi ymmärtää myös Raamatun muita kirjoja. Sekä Henri että Iris tietävät, että Raamatun lukeminen voi ensimmäisellä kerralla tuntua hankalalta. Onhan teksti nuorimmillaankin yli 2000 vuotta vanhaa. Iriksen mukaan ripari on luonteva paikka aloittaa Raamatun lukeminen, ja Henri on samaa mieltä: Silloin etuna on myös se, ettei kirjaa tarvitse tahkota yksin. Yhteislukua voi toki harrastaa muuallakin kuin ripareilla. Henri osallistuu säännöllisesti seurakuntansa järjestämiin nuorten aikuisten naku-tapaamisiin, joiden yhteydessä Raamattua luetaan. Iiriksen mukaan yhdessä lukemisen etuna on myös se, että ääneen lukiessa ymmärtää paremmin lukemaansa. Lue rauhassa ja pohdiskellen Sekä Iris että Henri ovat kiireisiä nuoria. Iris opiskelee Keravan lukiossa ja Henri suorittaa asepalvelusta Riihimäellä. Silti aikaa lukemiselle löytyy, ainakin satunnaisesti. Niin, lukemiselle kannattaa näiden konkareiden mukaan valita rauhallinen paikka ja hetki. Raamatun kanssa kiire ei kannata. Entäpä mitkä ovat konkareiden omat lempikohdat? Iris on mieltynyt Ensimmäisen korinttilaiskirjeen lukuun kolmetoista, jossa Paavali puhuu rakkaudesta. Teksti luetaan usein häissä. Raamatun kuusikymmentäkuusi kirjaa vastaavat monenlaiseen makuun. |
|

