bandikatselmusETU
Uuusia gospelkykyjä Kirkon musiikkijuhlilla

Kirkkomusiikki? Urut? Virsi? Koraali? Ei pelkästään. Jyväskylän kirkkomusiikkijuhlilla 25.–27.5. kuultiin perinteisten kirkkokuorojen ja virsiorkestereiden lisäksi kattaus uutta gospelmusiikkia.

Fleimin musiikkitoimittaja pääsi tuomaristoon, kun perjantain bändikatselmus keräsi yhteen gospelyhtyeitä Suomen eri kolkista. Illan aloitti Kuusankosken Seurakunnan Houseband soittamalla legendaarisen Petran yhä legendaarisempia kappaleita. Kitarat soivat rouheasti ja mahtavat hammond-soundit puskivat läpi, kun nuoret nostalgisoivat tuoreella otteella 70-luvun kristillistä rockmusiikkia.

Vahvat solistit esiintyivät varmasti ja taustalaulut helisivät mielettömän kirkkaana. Tuomaristo piti erityisesti siitä, miten yhtye yhdessä hallitsi koukeroiset ja vaikeat kappaleet moitteettomasti.

Katselmuksen toinen yhtye No Tune Brothers Ylistarosta esitti covereita Punaisesta Laulukirjasta. Setin kruunasi The Rainin Sotilas. Henna, Henri, Samuel ja Tatu Nortusen sisarusparvesta ja muutamasta ystävästä koostuva yhtye ihastutti tuomaristoa tinkimättömällä itsevarmuudella huolimatta bändin nuoresta iästä: vasta 10-vuotiaan basistin basso oli miehen itsensä kokoinen ja vahvistin vähintään kaksi kertaa isompi.

 ENERGIALATAUSTA JA KOKEMUSTA  

Varsinaisen energiapaukun ja huomattavasti raskaamman tuulahduksen katselmukseen toi Kokkolasta asti Cherubs grindcore/thrash-metal -estetiikallaan.
"Me edustetaan nyt sitten hiukan raskaampaa musiikkia", avasi bändin solisti Jere Saajoranta keikkasetin hyväntahtoinen virne naamallaan.

Lauma uskollisia faneja oli saapunut paikalle kuuntelemaan, kun yhtye paukutti menemään teräksenkovalla asenteella sekä sellaisella vauhdilla, että tyyliin tottumattomat varmasti olivat pyörällä päästään. Soittotekniikkaa kavereilta ei ainakaan puutu, ja kunhan biisinkirjoitus hiukan kehittyy saattaa yhtye olla isokin tekijä hengellisen vaihtoehtomusiikin saralla.

Katselmukseen kokemusta toivat Jyväskylän omat pojat Kolmen Keisarin Liitto. Illan selvästi kypsin paketti tarjoili pohdiskeleviin teksteihin pohjautuvaa pop/rockmeininkiä, joka sijoittuu tyylillisesti johonkin Juha Tapion ja Bass 'n' Helenin välimaastoon.

Kuin tähdeksi syntynyt itsevarman kokenut solisti Ilkka Järviluoma tulkitsi kappaleita miellyttävän pehmeällä, mutta samalla särmikkäällä äänellään. Hiukan lisää koukkua kokonaisuuteen ja lisää tarttuvia kappaleita, niin orkesteri saattaa olla suomigospelin seuraavat suurehko nimi.

 LÄMPPÄREINÄ LAUANTAIN JÄÄHALLIKONSERTISSA  

Katselmuksesta tuomaristo valitsi kaksi yhtyettä esiintymään lauantai-iltana järjestettyyn Täyttäkää kirkot -konserttiin suomigospelin huumorimonstereiden Idän Ihmeiden lämmittelijöiksi. Tällä kertaa tuomariston sydämiin tiensä porasivat syvimmälle Kuusankosken Seurakunnan Houseband sekä Kolmen Keisarin Liitto.

Kumpainenkin orkesteri veti Jyväskylän jäähallissa noin tuhannelle kuulijalle kerrassaan upean keikan vielä edellisen päivän bändikatselmusta suuremmallakin itsevarmuudella. Huolimatta tuomariston tämänkertaisista valinnoista tullaan katselmuksen kaikkia neljää yhtyettä varmasti näkemään ja kuulemaan suomgospelin areenoilla, ennemmin tai myöhemmin.

Tsekkaa suomigospelin huomisen suuruudet jo tänään:
Kolmen Keisarin Liitto

Cherubs

Kuusankosken seurakunnan Houseband

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi