taizeuusivuosi paakuva2
Taizén uudenvuoden tapaaminen tänä vuonna Berliinissä

Osallistu uskon pyhiinvaellukselle Berliinissä! Rukoile kymmenien tuhansien eurooppalaisten nuorten kanssa, laula, hiljenny ja jaa uskosi. Koe berliiniläisten perheiden vieraanvaraisuus. Koe Jumalan läsnäolo kaupungissa, joka on avoin eri perinteistä, kulttuureista ja uskonnoista tuleville ihmisille.

Näin mainostetaan ekumeenisen Taizé-yhteisön vuosittaista nuorten aikuisten uudenvuodentapaamista. Tänä vuonna kokoonnutaan jo 34. kerran ja paikkana on ensimmäistä kertaa Berliini. Viiden päivän kokoontumiseen, joka pidetään 28.12.2011-1.1.2012, odotetaan noin 30 000 nuorta Euroopasta ja muista maanosista.

Tämänvuotiseksi kokouspaikaksi valittu Berliini on hyvin maallistunut kaupunki. Helsinkiä pidetään Suomen mittakaavassa maallistuneena, mutta täällä mihinkään kirkkokuntaan kuulumattomia on vain 30 prosenttia asukkaista, kun Berliinissä vastaava luku on 60 prosenttia. Berliiniläisistä luterilaisia on 22, katolisia 9 ja muslimeja 6 prosenttia.

  Kädet ristiin kolmesti päivässä 

Tapaamisen ohjelma tulee keskittymään kolmen päivittäisen rukoushetken ympärille. Aamurukous pidetään tapahtumaan osallistuvissa 150 seurakunnassa, ja päivä- ja iltarukoushetket Berliinin messuhallissa, jossa myös veli Alois, Taizén priori, on puhumassa.

Tapahtumaan osallistuvat nuoret asuvat paikallisten isäntäperheiden luona. Aamuisin he tapaavat alueen seurakunnan kristittyjä ja iltapäivisin osallistuvat työpajoihin. Tapahtumassa on useita vaihtuvia teemoja: hengellisiä, yhteiskunnallisia, poliittisia, taloudellisia ja taiteellisia.

Berliinin valtiopäivätalossa nuoret pääsevät keskustelemaan Saksan liittovaltion parlamentin jäsenten kassa teemasta "politiikka ja meidän vastuumme kansalaisina". Työpajojen lisäksi ohjelmaan on suunniteltu myös tapaaminen Berliinin juutalaisen yhteisön kanssa sekä vierailu moskeijaan.

  Katoliset nuoret matkalla Berliiniin 

Suomesta Taizén uudenvuoden tapaamiseen on lähdössä ainakin joukko katolisia nuoria. Turkulaisen Martina Juholan järjestämälle matkalle on lähdössä seitsemän 17-28-vuotiasta nuorta Helsingistä, Tampereelta ja Turusta. Ryhmä lentää yhdessä Berliiniin, jossa odottaa majoitus paikallisissa perheissä tai koulun lattialla.

Martina osallistui ensimmäistä kertaa Taizén uudenvuoden tapaamiseen toissa vuonna Puolan Poznanissa.
”Matka oli tosi hieno ja koskettava kokemus. Sieltä jäi paljon hyviä muistoja, ja halusin päästä tapaamiseen uudestaan.”
Matkan järjestämisen kimmokkeena toimi myös se, että hän halusi mahdollisimman monen ystävänsäkin saavan kokea saman.
”Tapahtumassa on upea Taizé-henki, kun 10 000 ihmistä laulaa yhdessä. Koskettavia ovat myös rukoushetkiin kuuluvat hiljaisuudet, kun valtava halli täynnä ihmisiä on yhtäkkiä aivan hiljaa kahdeksan minuutin ajan.”

 Jumalanpalvelus Berliinin muurin varjossa 

Taizén perustaja veli Roger aloitti nämä "Uskon pyhiinvaellukset" kolmekymmentä vuotta sitten kannustaakseen nuoria ihmisiä levittämään uskoa, luottamusta ja sovintoa paikkoihin, jossa he elävät. Veli Roger vieraili Itä-Berliinissä 1986, kolme vuotta ennen Berliinin muurin murtumista, tapaamisessa, johon kokoontui 6000 nuorta aikuista Itä-Saksasta. Yhtäaikaa katolisessa katedraalissa ja protestanttisessa kirkossa pidettäviin jumalanpalveluksiin oli kysyttävä lupa Itä-Saksan kommunistijohtajilta. Lupa myönnettiin sillä edellytyksellä, ettei lännestä tulisi yhtään osallistujaa.

Monille ihmisille sekä idässä että lännessä Berliini on eräänlainen symboli, koska sen asukkaat eivät lannistuneet vaikeista olosuhteista huolimatta. Paikalliset isäntäkirkot ovat luonteeltaan hyvin erilaisia ja ne poikkeavat paljon toisistaan. Monilla berliiniläisillä on ollut joko vain vähän tai ei lainkaan kosketusta kristinuskoon. Tapaamisen toivotaan olevan merkkinä siitä, että kirkko olisi kaikille ihmisille vieraanvaraisuuden ja hyväksytyksi tulemisen paikka.