- Tietoja
- Julkaistu keskiviikko, 26 lokakuu 2011 13:25
- Kirjoittanut Noora Wikman
Olympialaisten jälkeen ei kisajärjestäjä juuri ehdi hengähtää, kun kisapaikat jo vilisevät paralympiaurheilijoita. Paralympialaiset ovat liikunta- ja näkö- ja kehitysvammaisten omat olympialaiset. Fleimin vammaisurheilujuttusarjan viimeisessä osassa ääneen pääsee kisapappi.
Olli-Pekka Silferhuthille, 41, on tuttua niin urheiluharjoituksiin kellottajana osallistuminen kuin radan pystyttäminen pujottelurinteeseenkin. Vaikka kisapappi toimisikin joukkueen yleismiehenä, on hän silti ensisijaisesti pappi, rinnalla kulkija jonka tärkeimpänä tehtävänä on olla läsnä ja kuunnella.
”Kyse on papin työstä, joka tapahtuu vain hiukan erilaisessa ympäristössä.”
”Vammaishuippu-urheilu on tänä päivänä suorituskeskeistä työtä, johon liittyy samat lainalaisuudet kuin muuhunkin huippu-urheiluun. Pappi ei katso urheilijaa tuloksista käsin, vaan on tukena ja kanssaihmisenä”, Silfverhuth selventää.
Olli-Pekka on toiminut vammaisurheilun kisapappina vuodesta 2004 lähtien. Takana on viisi reissua isoihin urheilukilpailuihin ja ensi vuonna Silfverhuth matkaa Suomen maajoukkueen kanssa Lontoon paralympialaisiin. Kisapapin työ on kuitenkin paljon muutakin kuin kisamatkoilla käymistä. Pappi on mukana myös tärkeimmillä leireillä ja pitää urheilijoihin yhteyttä myös kisojen ja leirien välillä.
Kisamatkoilla tulee eteen monenlaisia tilanteita, joskus haastaviakin. Olli-Pekka ei silti osaa määritellä, mikä työssä olisi vaikeaa tai helppoa.
”Hienoa on se, että saa olla mukana urheilijoiden tärkeissä hetkissä. Ilojen ja pettymysten jakaminen on osa tätä työtä.”
Arjessa mukana
Kisapappitoiminta alkoi jo 1970-luvulla. Göran Hellberg lähti ensimmäisenä pappina vuonna 1972 Suomen joukkueen kanssa arvokisoihin ja jatkoi kisapappina vuoteen 2003 asti. Vammaisurheilun ensimmäinen kisapappi taas oli Mauri Vihko. Vihkoa seuranneen Olli-Pekka Silfverhuthin kollega olympiajoukkueen puolelta on Leena Huovinen.
Papin läsnäolo urheilukilpailuissa, kuten olympialaisissa ja paralympialaisissa, herättää usein ihmetystä tai joskus jopa vastustustakin – ainakin netin keskustelupalstoilla. Jotkut pitävät papin lähettämistä arvokisoihin turhana ja uskonnottomia urheilijoita syrjivänä.
Olli-Pekka Silfverhuthilla on vastaus valmiina.
”Kirkon tehtävä on olla läsnä ihmisten arjessa. Kisapapin työ on eräänlaista työpaikkapappitoimintaa.”
Kisapapin toiminta nousee joukkueen ja urheilijoiden tarpeista. Olli-Pekka kertoo saaneensa positiivista palautetta kisapapin läsnäolosta myös kirkkoon kuulumattomilta.
Silfverhuthin mielestä vammaisurheilun asema on Suomessa selkeästi parantunut viime vuosina. Taustalla näkyvät vammaisurheilijoiden hyvä menestys arvokisoissa sekä vammaishuippu-urheilun yleinen kehitys kohti ammattiurheilua.
”Urheilu on kaikille niille iso asia, jotka pyrkivät maailman huipulle. Tässä suhteessa vammaishuippu-urheilu ei eroa mitenkään muusta urheilusta.”
Juttusarjan edellisissä osissa haastateltiin uimari Meri-Maari Mäkistä sekä maalipalloilija Kaisu Hynnistä. Sarja päättyy.
