- Tietoja
- Julkaistu tiistai, 18 lokakuu 2011 01:00
- Kirjoittanut Elina Ström
Homo! Tämä ei ollut haukkumanimi, vaan kansallisteatterin syksyn musikaali. Homojen rinnalla näyttämölle marssitetaan uskonnollisia hahmoja, kuten erehdyttävästi Päivi Räsästä muistuttava poliitikko Hellevi Teräs, Mikkelin piispa sekä Isä Nitro.
Hellevi (Rea Mauranen) on pätevä nainen, ministeri ja peheenäiti. Hän on kova rakastamaan, etenkin homoja, muttei missään nimessä heidän tekojaan. Hellevillä on myös vahva omatunto (Kristiina Halttu), jonka hän välillä yrittää vaientaa. Erityisesti tämän huudellessa: ”Homojen ainoa synti on rakkaus!”
Hellevin mies Veijo Teräs (Juha Muje) on lempeä koti-isä, jonka yrittää pitää perheensä kasassa, mutta tuntee välillä sekoavansa mahdottoman tehtävän edessä. Hellevin ja Veijon tytär Rebekka (Anna Paavilainen) opiskelee biologiaa eikä voi käsittää, että hänen äitinsä todella uskoo kreationismiin eli luomisoppiin vielä 2000 luvulla. Lisäksi perheeseen kuuluu Hellevin kadulta pelastama ja adoptoima Moritz-poika (Johannes Holopainen), joka tosin viihtyy vähän liian hyvin peilin edessä.
Teräksen perheen tarinan ohella musikaalissa kuullaan sekä Suomen homojen historiaa että homoseksuaaleiksi tiedettyjen tai arveltujen historian henkilöiden tarinoita. On Winston Churchill, Albert Speer, Josif Stalin, Adolf Hitler, William Shakespeare, Pjotr Tšaikovski, Leonardo Da Vinci, Oscar Wilde ja Alan Turing. H.C.Andersenin satuja ei Teräksen perheessä tietenkään luettu, sillä ties mitä homovaikutteita Peukaloinen, Tulitikkutyttö tai Ruma ankanpoikanen olisivat saattaneet sisältää.
Näytelmän on kirjoittanut ja ohjannut avoimesti homoseksuaali kirjailija-ohjaaja-näyttelijä Pirkko Saisio. Hänen lähtökohtiaan näytelmän tekemiseen kuvaa hyvin roolihahmo Hellevin lause:
”Tänäänkin tulin töihin ratikalla, eikä siellä ollut yhtään homoa.”
Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta. Mistä ei puhuta, sitä ei ole.
Hellevi vetoaa hanakasti apostoli Paavaliin, mutta surrealistisessa loppukohtauksessa Paavali tuomitsee kovin sanoin Hellevin, sillä naisten olisi vaiettava seurakunnassa. Hetkeä ennen Hellevin poika Moritz on kolmesti kieltänyt homoutensa ennen kukon laulua välttyäkseen lätkäjenginsä vihalta. Melko raamatullisia kohtauksia siis.
Homo! on Fleimin Uskonto teatterissa –juttusarjan kolmas osa. Aikaisemmissa osissa käsiteltiin Kristuksen morsianta ja Vapahtaja saapuu Vuosaareen. Kertoo tästä ajasta, että näissä kaikissa kolmessa uskonnollisuus ja homoseksuaalisuus sekä näiden väliset ristiriidat kietoutuvat tiivisti toisiinsa. Herää jo epäilys, voiko homoseksuaalisuutta tai uskontoa enää käsitellä teatterimaailmassa toisistaan irrallaan?
Katsaus tulevaan tarjontaan kumoaa epäilyni. Uskonto teatterissa -sarjalle on luvassa jatkoa jo marraskuussa, jolloin Helsingin Kaupunginteatterissa tulee ensi iltaan Kaksi maailmaa. Se on kertomus nuoren tytön pyristelystä irti uskonnollisesta yhteisöstä ja sen vapautta kahlitsevista säännöistä. Uhkana eivät tällä kertaa ole homot, vaan ei-uskovat. Virkistävää!
